*

havaintojamatkanvarrelta

Brexit, EU ja Suomi

 

Britit äänestivät juhannuksena kuulumisestaan Euroopan unioniin. Äänestystulos tuntui yllättävän kaikki. Eroa kannattanut puoli voitti. Nyt Iso-Britannian sitten pitäisi lähteä unionista, eikä kukaan tunnu tietävän, miten se edes käytännössä tapahtuu. Ennakkotapauksia ei ole. Merkel ja kumppanit patistavat - epäilemättä jossain määrin vahingoniloisina - brittejä lopettamaan venkoilun ja tarttumaan toimeen. Paperia koneeseen. Virallista eroanomusta odotellaan Brysselissä. Pöllämystyneet brittipoliitikot ihmettelevät yhä, mitä oikeastaan tapahtui.

Vähiten äänestystuloksesta yllättyneitä eivät tuntuneet olevan Brexit-projektin näkyvimmät puuhamiehet. Äänestyksen jälkeisten tapahtumien perusteella hekään eivät tuntuneet juuri uskovan voittoonsa. Pääministeri Cameron ilmoitti eroavansa, ja uusia halukkaita on hankala löytää. Eroprojektia näkyvimmin ajaneet katsoivat kelloonsa ja muistivat yhtäkkiä, että heidän pitikin olla jossain toisaalla juuri nyt.

Eikä tämä ole ihme. Jos, ja kun, Iso-Britania eroaa EU:sta, Skotlanti tulee mitä todennäköisemmin järjestämään uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestään, ja itsenäisyyttä kannattava puoli tulee sen voittamaan. Tämän jälkern Skotlanti hakee EU:n jäsenyyttä, sillä valtaosa skoteista haluaa kuulua Unioniin. Kukapa haluaisi jäädä historiaan Britannian pääministerinä, jonka aikana Yhdistynyt kuningaskunta hajosi. Ei moni. Ei ole siten ihme, että vapaaehtoisia näytelmän tähän rooliin on sangen hankala löytää.

Kaiken kaikkiaan mekoinen sotku siis. Vanhan sanonnan mukaan on hyvä olla varovainen sen kanssa mitä toivoo. Se kun voi käydä toteen.

EU on kaikkea muuta kuin täydellinen. Tämä nähtiin hyvin konkreettisesti viime syksynä ja talvena, jolloin Eurooppaan virtasi satoja tuhansia turvapaikanhakijoita ja laittomia siirtolaisia ilman, että kukaan tuntui pystyvän tekemään asialle mitään, tai että olisi edes tiedetty, keitä Shengen-alueella liikkuu. Ulkoraja tuntui olevan pitkään täysin auki ja vartioimaton. Sovun löytäminen ja yhteistoiminta unionin valtioiden välillä vaikutti äärimmäisen vaikealta ja aikaa vievältä. Mitään ei tuntunut tapahtuvan pitkään aikaan. Britanninan äänestyksen tulos lienee paljolti tämän kriisin manifestaatio. Äänestäjät turhautuivat Unionin näennäiseen saamattomuuteen. 

EU on jo vuosia paininut talouskriisin kourissa. Tukipaketteja sorvaillaan tämän tästä. Erityinen murheenkryyni on ollut Kreikka. Suurpankit käyttivät häikäilemättä lobbausvoimaansa ja saivat kuin saivatkin siirrettyä maan velat Kreikan valtiolta koko EU:n veronmaksajien piikkiin. Taitava liike sinänsä, suunnitelma, jonka uskon pankeilla olleen jo kun liian matalalla korolla ja selvästi konkurssikypsälle Kreikalle rahaa syytivät. 

Timo Soini muuten kirjoitti aiheesta jo 2011 Wall Street Journaliin. Teksti muutti käsitystäni miehestä merkittävästi parempaan suuntaan. Silloinen Suomen hallitus tosin leimasi tällaiset kirjoitukset populismiksi ja halusi kantaa vastuuta mallioppilaan tapaan. Nyt kaikki taitavat jo tunnustaa, että pankit veivät poliitikkoja kuin litran mittaa. Erityisen huono kauppa tämä oli Suomelle, sillä suomalaisilla rahoituslaitoksilla ei tainnut pahemmin sijoituksia Kreikkaan olla. Saksa ja Ranska sen sijaan säästyivät pelastamasta omia pankkejaan. Sen teki koko EU kollektiivisesti. Heille kauppa oli parempi.

Mutta mutta. Sitten toisaalta. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että pienen Suomen kaltaisen maan kannattaa ehdottomasti liittoutua ja kuulua Unioniin kaikista sen puutteista huolimatta.

Matkustelin ensimmäisen kerran Itä-Euroopassa 90-luvulla. Kahden viimeisen vuoden aikana olen tehnyt muutaman kattavan automatkan ylitellen EU:n itärajaa usemmasta kohdasta, molemmin päin. Vielä parikymmentä vuotta sitten entiset itäblokin maat olivat surkeaa katseltavaa. Reaalisosialismin haamu leijui lähes kaikkialla. Nykyään ero EU:hun kuulumattomien ja siihen kuuluvien maiden välillä on silmäämäräisesti tarkasteltuna valtava. Ajaa sitten Ukrainasta tai Moldovasta Romaniaan, Valko-Venäjältä Puolaan. Toisella puolella rajaa tiet ovat yleensä surkeita ja infrastruktuurin taso masentava. Rajabyrokratia on järjetön. EU:n puolella vallitsee taas suorastaan hämmentävä vauraus. Tiet kunnossa, paikat siistit. Järjestelmä, joka on tähän pystynyt, ei voi olla läpeensä huono. 

Toinen Itä-Euroopassa autoillessa silmiini sattunut seikka olivat päivien mittaiset rekkajonot esimerkiksi Valko-Venäjän ja Turkin rajoilla. Kalusto seisoo, tavara seisoo, miehet seisovat. Moisen operaation kustannusten miettiminen tekee suorastaan pahaa, sen verran järjettömältä touhu näyttää verrattuna vapaan liikkuvuuden Eurooppaan. Yleisesti ottaen Euroopan unionin suoria, valtiolle kohdistuvia kustannuksia on helppo laskea. Epäsuorempia hyötyjä on taas paljon hankalampi määrittää. Väitän, että niitä on paljon, ja ne ovat myös merkittävästi hyödyntäneet Suomea.

Ja sitten on tietysti turvallisuuspolitiikka. Vaikka EU ei sotilasliitto olekaan, ei haittaa lainkaan, että Suomi siihen kuuluu, kun Natoon ilmeisesti ei voida kuulua. Putinin viimeisen kauden aikana Venäjän käytöksessä tapahtuneet muutokset ovat huolestuttavia. Maa tuntuu pönkittävän huonoa kansallista itsetuntoaan kiusaamalla pienempiä naapureitaan. Yhteistyön sijaan etupiiriksi määriteltyjä pikkumaita tönitään ja horjutetaan. Epäilemättä Brittien äänestystulosta tervehdittiin Kremlissä riemulla, vaikka toki julkisesti muuta väitettiin. Pienistä kansallisvaltioista koostuvaa Eurooppaa on paljon helpompi peluuttaa toisaan vastaan kuin maailman suurinta talousliittoa. EU:sta lähteminen tarkoittaisi Suomelle väistämättä ajautumista lähemmäs Venäjän vaikutuspiiriä. Tällä hetkellä Suomi voi sentään piiloutua kiperissä Venäjää koskevissa kysymyksissä Unionin selän taa.

Turkin Erdogan ei myöskään kovasti taida Brittien äänestystulosta surra, vaikkakin miehellä taitaa olla juuri nyt muuta mietittävää. EU:n vaatimukset ihmisoikeuksista ja muista uudstuksista ovat kiusallisesti haitanneet Erdoganin projektia siirtää Turkkia totalitaarisempaan, teokraattisempaan ja vastakkainasettelua korostavaan suuntaan. EU:n heikkeneminen tai hajoaminen ei taitaisi Turkin nykyjohtoa hirveästi harmittaa. Tämän politiikan satoa onkin jo viime aikoina Turkissa nautittu. Ehkäpä maan jo parikymmentä vuotta jatkunut vaikuttava talouskasvukin saadaan vielä sakaamaan, kun sitä oikein määrätietoisesti yritetään. Turistit alkanevat jo maasta kaikota.       

Siispä. Nähdäkseni tässä epävakaassa maailmassa on pienen maan etu kuulua demokrattisten valtioiden yhteisöön, huolimatta sen mukanaan tuomista riesoista. Kyllä laiha sopu on aina riitaa parempi. Tämän taitaa ymmärtää myös mahdollisesti tulevaisuudessa itsenäistyvä Skotlanti. Sisäänpäinkääntyneisyys ei liene ikinä etu, eihän se tunnu toimivan edes alueellisissa suurvalloissa kuten Venäjällä ja Turkissa.

Ja mitä Iso-Britanniaan tulee, on hyvin mielenkiintoista nähdä eroaako maa lopulta Unionista vai ei. Ehkä keksivät vielä jonkun konstin. Venkoilu tullee ainakin jatkumaan vielä vuosia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat