Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Wed, 22 Mar 2017 13:28:32 +0200 fi Maahanmuuttokriittisiä juttuja http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233958-maahanmuuttokriisttisia-juttuja <p>&nbsp;</p><p>Ensin terminologiasta. En pidä lainkaan termistä &rdquo;maahanmuuttokriitikko&rdquo;. Mielestäni sillä on julkisessa keskustelussa selkeän negatiivinen konnotaatio. Maahanmuuttokriitikko on sellainen vähän yksinkertainen juntti, joka katselee taaksepäin ja haikailee johonkin perämetsäläiseen menneeseen maailmaan, jota ei edes ikinä ollut olemassa. Sellaiseen, jossa ei ollut EU:ta, euroa eikä ulkomaalaisia. Suomi oli vain suomalaisille ja kaikki oli paremmin. Sinivalkotaivas hohti turvaa alleen. Sellaisesta haaveilee maahanmuuttokriitikko.</p><p>Nyt se maahanmuuttokriitikko vastustaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ja islamia. Se vastustaa niitä, koska se pelkää kaikkea outoa ja uutta. Ja koska se on pohjimmiltaan ennakkoluuloinen rasisti. Yksinkertaisuuttaan se ei oikein osaa eikä halua ottaa selvää asioista. Kaikki on mustavalkoista ja hyvä niin. Halki, poikki ja pinoon. Niin ajattelee maahanmuuttokriitikko.</p><p>Olen käynyt noin sadassa valtiossa. Joissain olen ollut lyhyemmän aikaa, joissain pidempään. Kaikista sen puutteista huolimatta olen EU:n kannalla. Ajatus siitä, että ihminen määrittyisi ensisijaisesti ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan, on minulle hyvin vieras. Ihmiset ovat yksilöitä. Jokainen kohtaaminen on omansa, ja siinä tietenkin tapauskohtaisesti katsotaan, missä asennossa ne kunkin henkiset tossut ovat. Olisihan typerää toimia toisin. Turhat ennakkoluulot vain vaikeuttavat elämää, eritoten mitä erikoisemmassa ja multietnisessä ympäristöissä toimitaan. Käytännöllisenä ihmisenä pyrin vaikeuttamaan omaa elämääni mahdollisimman vähän.</p><p>Koska kuitenkin suhtaudun kriittisesti globaaliin vapaaseen liikkuvuuteen ja täysin avoimiin rajoihin, olen ilmeisesti kaikesta edellä kertomastani huolimatta maahanmuuttokriitikko. En pidä leimasta, enkä mielestäni sovi lainkaan muottiin, mutta minkäs teet. Näin ne termit näyttävät vain menevän. Jos et ole meidän &ndash; eli niin sanotun suvaitsevaisuuden &ndash; puolella, olet meitä vastaan. Nyansseille ei ole sijaa. Ne vain sotkevat selviä asioita.</p><p>Nyt joku voisi tietenkin kysyä, kuka oikeastaan onkaan se mustavalkoinen ehdottomuusajattelija. Mutta eipä suotta kysytä kysymyksiä, joihin ei kukaan vastaa. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta, kuten Witgenstein aikanaan sanoi.</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta asiaan. Entäs ne perusteet?</p><p>Pohdiskellaanpa hieman, mitä vaikka Euroopan Unionin ulkorajojen avaaminen kaikkien maailman kansojen vapaasti tulla tarkoittaisi käytännössä.</p><p>Maailman köyhissä kehittyvissä maissa on valtavasti ihmisiä, jotka haluaisivat parempaa elämää. Elintasokuilu Euroopan ja näiden maiden välillä on valtava, ja globaalin tiedonvälityksen aikana se myös tiedetään kolmannessa maailmassa. Käsitys elämästä läntisen maailman lihapatojen ääressä saattaa monesti olla liiankin positiivinen. Tämä saa ihmiset liikkeelle. Iluusio paremmasta elämästä on hyvin voimakas kannustin. Tämä nähtiin jo vuoden 2015 kansanvaelluksen aikaan. Kokonaisia perheitä hukkui matkalla Turkista Kreikkaan. Huomoitavaa on, että veneet lähtivät liikkeelle Turkista, maasta jossa suomalaiset lomailevat ja jossa kukaan ei tiettävästi ole akuutissa hengenvaarassa. Ainakin osamotiivi oli siis taloudellinen. Siis kaikilla, jotka veneisiin nousivat.</p><p>Ajatuskokeessamme rajat siis aukeaisivat ja kulku olisi vapaata. Kolmannesta maailmasta alkaisi virrata Eurooppaan siirtolaisia. Miljoona, Kymmenen miljoonaa, viisikymmentä miljoonaa. Kaksisataa miljoonaa. Lopulta hyvinvointiyhteiskuntien kantokyky pettäisi ja elintaso lähtisi talouskriisin seurauksena laskuun. Siirtolaisvirta loppuisi vasta kun Euroopan taloudellinen ja poliittinen tilanne ei enää juurikaan poikkeaisi lähtömaiden tilanteesta, eikä maksaisi vaivaa lähteä liikkeelle. Tyhjiöt täyttyvät ja pitoisuuserot tasaantuvat. Ja koska maailman varallisuuskeskiarvo ei ole kovin korkea, tarkoittaisi tämä merkittävää elintason laskua kehittyneissä maissa.</p><p>Entäpä mitä tapahtuisi yhteiskuntarauhalle? Vähistä työpaikoista matalapalkkaaloilla kilpailtaisiin yhä verisemmin, olisihan työmarkkinoilla oikeastaan rajaton määrä kouluttamatonta työvoimaa. Palkkoja poljettaisiin yhä alemmas. Kantaväestöön kuuluva työväenluokka ja alempi keskiluokka kokisi olevansa yhä ahtaammalla ja alkaisi ärtyä uusille tulokkaille yhä pahemmin. Todellinen muukalaisviha nostaisi päätään. Oikeistopopulismin ja suoranaisen äärioikeiston kannatus lisääntyisi, ja oikeastaan ihan aiheesta, olisihan tilanne huonojen poliittisten päätösten seurausta. Mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin tämä nykyinen, ajattelisi moni äänestäjä. Tähän tosin näyttää Euroopassa riittäneen jo muutama miljoona turvapaikanhakijaa.</p><p>Suhteettoman suuri osa siirtolaisista olisi todennäköisesti nuoria ja nuorehkoja miehiä, mikä sekään ei taida yleensä yhteiskuntia rauhoittaa. Tästäkin Eurooppa on jo saanut esimakua. Suuri määrä rauhattomia ja toimettomia nuoria miehiä johtaisi väistämättä rikollisuuden kasvuun ja epäilemättä myös suuren mittakaavan jengitymiseen. Kantaväestön jengit etnisiä jengejä vastaan. Etniset jengit keskenään.</p><p>Ne joilla olisi varaa, muuttaisivat pikku hiljaa vartioiduile ja aidatuille alueille. Jos jotain positiivista tästä skenaariosta hakee, niin turvallisuusalalla olisi varmaan paljon nykyistä enemmän töitä. Tällaista todellisuutta olen nähnyt ainakin Afrikassa ja Karibialla. Henkilökohtaisesti pidän sellaista yhteiskuntaa parempana, jossa omakotitalon ympärillä ei tarvita sähköaitaa ja alueen portilla pumppuhaulikkomiestä. Mutta makuasioitahan nämä ovat. Ja elelevät ne ihmiset tuossa toisessakin todellisuudessa, joten mahdollista se on. Olen sen itse nähnyt. Preferoin kuitenkin pohjoiseurooppalaista liberaalia demokratiaa, jota pidän parhaimpana mallina johon ihmiskunta on historiassaan pystynyt.</p><p>&nbsp;</p><p>Kulttuurierokysymykset ovat oma lukunsa, joihin en tässä tarkemmin paneudu. Tekstistä tulisi liian pitkä. Todettakoon kuitenkin, että monella vaikuttaa olevan kulttuurista kovin pintapuolinen käsitys. Ikään kuin siihen kuuluisi vain eksoottisia ruokia, pikantteja vaatekuoseja ja jänniä tanssiesityksiä. Siis kaikkea kivaa. Mutta sehän on vain pintaa, sitä kulttuurin ulointa kuorta. Kulttuurin ydintä ovat arvot, ajatukset ja asenteet. Ajatukset ja asenteet taas johtavat tekoihin, joilla puolestaan on reaalimailmassa seurauksia. Huonoilla ajatuksilla huonoja, paremmilla parempia.</p><p>Pohjoiseurooppalaisissa yhteiskunnissa ajatukset ovat selvästi parempia kuin Lähi-idän teokratioissa. Tämä näkyy yhteiskuntien hyvinvointieroissa. Huonoja ja takapajuisia ajatuksia pitää saada ja uskaltaa arvostella. Tälläkin saralla Euroopassa tekemistä. Tilanne, jossa vain oikeistopopulistit vaikuttavat puhuvan asioista ja ongelmista niiden todellisilla nimillä, kun taas muut puolueet puhuvat jonkinlaista poliittisesti korrektia orwelilaista uuskieltä, ei voine johtaa mihinkään hyvään. Maailman muuttamiseen on loppujen lopuksi vain kaksi väylää, keskustelu ja väkivalta. Itse olen ehdottomasti keskustelun kannalla. Siirtolaisuusasioiden saralla se vaan on ollut perin hankalaa, koska hyväksyttyjä totuuksia on ollut oikeastaan vain yksi. En ihmettele, miksi verkko on täynnä vihapuhetta.</p><p>&nbsp;</p><p>Tällaisia ovat omat perusteeni, eikä niillä ole mitään tekemistä pelon tai muukalaisvihan kanssa. Ne ovat käytännöllisen miehen näkemyksiä siitä, miten maailma toimii ja mihin mikäkin johtaa. Etnisyydet, kansallisuudet ja ihonvärit ovat tässä sivuseikka.&nbsp;</p><p>Halitsemattomat ilmiöt johtavat harvoin mihinkään hyvään. Turvapaikanhakijakriisin kelvoton hoito on jo nyt saanut Britannian eroamaan EU:sta ja oikeistopolpulistiset puolueet lähelle vallankahvaa. Välillisesti se auttoi Trumpinkin valtaan. Alkaa näyttää mahdolliselta, tai jopa todennäköiseltä, että EU nykyisessä muodossaan tulee kaatumaan. Kaikki tämä vain jonkin merkillisen poliittisesti korrektin suvaitsevaisuusideologian vuoksi, johon jopa Saksan johto haksahti. Nyt viimeisenä maailmanpolitiikan jäkevänä aikuisena pidetyn Merkelinkin palli on vaarassa. Sekään tuskin lisää maailman vakautta ja hyvinvointia.</p><p>Maailmasta ei toden totta tullut parempi paikka kun globaalia vapaata liikkuvuutta EU:n ulkorajalla hetki kokeiltiin.</p><p>&nbsp;</p>  

Ensin terminologiasta. En pidä lainkaan termistä ”maahanmuuttokriitikko”. Mielestäni sillä on julkisessa keskustelussa selkeän negatiivinen konnotaatio. Maahanmuuttokriitikko on sellainen vähän yksinkertainen juntti, joka katselee taaksepäin ja haikailee johonkin perämetsäläiseen menneeseen maailmaan, jota ei edes ikinä ollut olemassa. Sellaiseen, jossa ei ollut EU:ta, euroa eikä ulkomaalaisia. Suomi oli vain suomalaisille ja kaikki oli paremmin. Sinivalkotaivas hohti turvaa alleen. Sellaisesta haaveilee maahanmuuttokriitikko.

Nyt se maahanmuuttokriitikko vastustaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ja islamia. Se vastustaa niitä, koska se pelkää kaikkea outoa ja uutta. Ja koska se on pohjimmiltaan ennakkoluuloinen rasisti. Yksinkertaisuuttaan se ei oikein osaa eikä halua ottaa selvää asioista. Kaikki on mustavalkoista ja hyvä niin. Halki, poikki ja pinoon. Niin ajattelee maahanmuuttokriitikko.

Olen käynyt noin sadassa valtiossa. Joissain olen ollut lyhyemmän aikaa, joissain pidempään. Kaikista sen puutteista huolimatta olen EU:n kannalla. Ajatus siitä, että ihminen määrittyisi ensisijaisesti ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan, on minulle hyvin vieras. Ihmiset ovat yksilöitä. Jokainen kohtaaminen on omansa, ja siinä tietenkin tapauskohtaisesti katsotaan, missä asennossa ne kunkin henkiset tossut ovat. Olisihan typerää toimia toisin. Turhat ennakkoluulot vain vaikeuttavat elämää, eritoten mitä erikoisemmassa ja multietnisessä ympäristöissä toimitaan. Käytännöllisenä ihmisenä pyrin vaikeuttamaan omaa elämääni mahdollisimman vähän.

Koska kuitenkin suhtaudun kriittisesti globaaliin vapaaseen liikkuvuuteen ja täysin avoimiin rajoihin, olen ilmeisesti kaikesta edellä kertomastani huolimatta maahanmuuttokriitikko. En pidä leimasta, enkä mielestäni sovi lainkaan muottiin, mutta minkäs teet. Näin ne termit näyttävät vain menevän. Jos et ole meidän – eli niin sanotun suvaitsevaisuuden – puolella, olet meitä vastaan. Nyansseille ei ole sijaa. Ne vain sotkevat selviä asioita.

Nyt joku voisi tietenkin kysyä, kuka oikeastaan onkaan se mustavalkoinen ehdottomuusajattelija. Mutta eipä suotta kysytä kysymyksiä, joihin ei kukaan vastaa. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta, kuten Witgenstein aikanaan sanoi.

 

Mutta asiaan. Entäs ne perusteet?

Pohdiskellaanpa hieman, mitä vaikka Euroopan Unionin ulkorajojen avaaminen kaikkien maailman kansojen vapaasti tulla tarkoittaisi käytännössä.

Maailman köyhissä kehittyvissä maissa on valtavasti ihmisiä, jotka haluaisivat parempaa elämää. Elintasokuilu Euroopan ja näiden maiden välillä on valtava, ja globaalin tiedonvälityksen aikana se myös tiedetään kolmannessa maailmassa. Käsitys elämästä läntisen maailman lihapatojen ääressä saattaa monesti olla liiankin positiivinen. Tämä saa ihmiset liikkeelle. Iluusio paremmasta elämästä on hyvin voimakas kannustin. Tämä nähtiin jo vuoden 2015 kansanvaelluksen aikaan. Kokonaisia perheitä hukkui matkalla Turkista Kreikkaan. Huomoitavaa on, että veneet lähtivät liikkeelle Turkista, maasta jossa suomalaiset lomailevat ja jossa kukaan ei tiettävästi ole akuutissa hengenvaarassa. Ainakin osamotiivi oli siis taloudellinen. Siis kaikilla, jotka veneisiin nousivat.

Ajatuskokeessamme rajat siis aukeaisivat ja kulku olisi vapaata. Kolmannesta maailmasta alkaisi virrata Eurooppaan siirtolaisia. Miljoona, Kymmenen miljoonaa, viisikymmentä miljoonaa. Kaksisataa miljoonaa. Lopulta hyvinvointiyhteiskuntien kantokyky pettäisi ja elintaso lähtisi talouskriisin seurauksena laskuun. Siirtolaisvirta loppuisi vasta kun Euroopan taloudellinen ja poliittinen tilanne ei enää juurikaan poikkeaisi lähtömaiden tilanteesta, eikä maksaisi vaivaa lähteä liikkeelle. Tyhjiöt täyttyvät ja pitoisuuserot tasaantuvat. Ja koska maailman varallisuuskeskiarvo ei ole kovin korkea, tarkoittaisi tämä merkittävää elintason laskua kehittyneissä maissa.

Entäpä mitä tapahtuisi yhteiskuntarauhalle? Vähistä työpaikoista matalapalkkaaloilla kilpailtaisiin yhä verisemmin, olisihan työmarkkinoilla oikeastaan rajaton määrä kouluttamatonta työvoimaa. Palkkoja poljettaisiin yhä alemmas. Kantaväestöön kuuluva työväenluokka ja alempi keskiluokka kokisi olevansa yhä ahtaammalla ja alkaisi ärtyä uusille tulokkaille yhä pahemmin. Todellinen muukalaisviha nostaisi päätään. Oikeistopopulismin ja suoranaisen äärioikeiston kannatus lisääntyisi, ja oikeastaan ihan aiheesta, olisihan tilanne huonojen poliittisten päätösten seurausta. Mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin tämä nykyinen, ajattelisi moni äänestäjä. Tähän tosin näyttää Euroopassa riittäneen jo muutama miljoona turvapaikanhakijaa.

Suhteettoman suuri osa siirtolaisista olisi todennäköisesti nuoria ja nuorehkoja miehiä, mikä sekään ei taida yleensä yhteiskuntia rauhoittaa. Tästäkin Eurooppa on jo saanut esimakua. Suuri määrä rauhattomia ja toimettomia nuoria miehiä johtaisi väistämättä rikollisuuden kasvuun ja epäilemättä myös suuren mittakaavan jengitymiseen. Kantaväestön jengit etnisiä jengejä vastaan. Etniset jengit keskenään.

Ne joilla olisi varaa, muuttaisivat pikku hiljaa vartioiduile ja aidatuille alueille. Jos jotain positiivista tästä skenaariosta hakee, niin turvallisuusalalla olisi varmaan paljon nykyistä enemmän töitä. Tällaista todellisuutta olen nähnyt ainakin Afrikassa ja Karibialla. Henkilökohtaisesti pidän sellaista yhteiskuntaa parempana, jossa omakotitalon ympärillä ei tarvita sähköaitaa ja alueen portilla pumppuhaulikkomiestä. Mutta makuasioitahan nämä ovat. Ja elelevät ne ihmiset tuossa toisessakin todellisuudessa, joten mahdollista se on. Olen sen itse nähnyt. Preferoin kuitenkin pohjoiseurooppalaista liberaalia demokratiaa, jota pidän parhaimpana mallina johon ihmiskunta on historiassaan pystynyt.

 

Kulttuurierokysymykset ovat oma lukunsa, joihin en tässä tarkemmin paneudu. Tekstistä tulisi liian pitkä. Todettakoon kuitenkin, että monella vaikuttaa olevan kulttuurista kovin pintapuolinen käsitys. Ikään kuin siihen kuuluisi vain eksoottisia ruokia, pikantteja vaatekuoseja ja jänniä tanssiesityksiä. Siis kaikkea kivaa. Mutta sehän on vain pintaa, sitä kulttuurin ulointa kuorta. Kulttuurin ydintä ovat arvot, ajatukset ja asenteet. Ajatukset ja asenteet taas johtavat tekoihin, joilla puolestaan on reaalimailmassa seurauksia. Huonoilla ajatuksilla huonoja, paremmilla parempia.

Pohjoiseurooppalaisissa yhteiskunnissa ajatukset ovat selvästi parempia kuin Lähi-idän teokratioissa. Tämä näkyy yhteiskuntien hyvinvointieroissa. Huonoja ja takapajuisia ajatuksia pitää saada ja uskaltaa arvostella. Tälläkin saralla Euroopassa tekemistä. Tilanne, jossa vain oikeistopopulistit vaikuttavat puhuvan asioista ja ongelmista niiden todellisilla nimillä, kun taas muut puolueet puhuvat jonkinlaista poliittisesti korrektia orwelilaista uuskieltä, ei voine johtaa mihinkään hyvään. Maailman muuttamiseen on loppujen lopuksi vain kaksi väylää, keskustelu ja väkivalta. Itse olen ehdottomasti keskustelun kannalla. Siirtolaisuusasioiden saralla se vaan on ollut perin hankalaa, koska hyväksyttyjä totuuksia on ollut oikeastaan vain yksi. En ihmettele, miksi verkko on täynnä vihapuhetta.

 

Tällaisia ovat omat perusteeni, eikä niillä ole mitään tekemistä pelon tai muukalaisvihan kanssa. Ne ovat käytännöllisen miehen näkemyksiä siitä, miten maailma toimii ja mihin mikäkin johtaa. Etnisyydet, kansallisuudet ja ihonvärit ovat tässä sivuseikka. 

Halitsemattomat ilmiöt johtavat harvoin mihinkään hyvään. Turvapaikanhakijakriisin kelvoton hoito on jo nyt saanut Britannian eroamaan EU:sta ja oikeistopolpulistiset puolueet lähelle vallankahvaa. Välillisesti se auttoi Trumpinkin valtaan. Alkaa näyttää mahdolliselta, tai jopa todennäköiseltä, että EU nykyisessä muodossaan tulee kaatumaan. Kaikki tämä vain jonkin merkillisen poliittisesti korrektin suvaitsevaisuusideologian vuoksi, johon jopa Saksan johto haksahti. Nyt viimeisenä maailmanpolitiikan jäkevänä aikuisena pidetyn Merkelinkin palli on vaarassa. Sekään tuskin lisää maailman vakautta ja hyvinvointia.

Maailmasta ei toden totta tullut parempi paikka kun globaalia vapaata liikkuvuutta EU:n ulkorajalla hetki kokeiltiin.

 

]]>
56 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233958-maahanmuuttokriisttisia-juttuja#comments Kotimaa Euroopan pakolaiskriisi Euroopan unioini Maahanmuutto Maahanmuuttokritiikki Populistit Wed, 22 Mar 2017 11:28:32 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233958-maahanmuuttokriisttisia-juttuja
Brexit, EU ja Suomi http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219663-brexit-eu-ja-suomi <p>&nbsp;</p> <p>Britit äänestivät juhannuksena kuulumisestaan Euroopan unioniin. Äänestystulos tuntui yllättävän kaikki. Eroa kannattanut puoli voitti. Nyt Iso-Britannian sitten pitäisi lähteä unionista, eikä kukaan tunnu tietävän, miten se edes käytännössä tapahtuu. Ennakkotapauksia ei ole. Merkel ja kumppanit patistavat - epäilemättä jossain määrin vahingoniloisina - brittejä lopettamaan venkoilun ja tarttumaan toimeen. Paperia koneeseen. Virallista eroanomusta odotellaan Brysselissä. Pöllämystyneet brittipoliitikot ihmettelevät yhä, mitä oikeastaan tapahtui.</p> <p>Vähiten äänestystuloksesta yllättyneitä eivät tuntuneet olevan Brexit-projektin näkyvimmät puuhamiehet. Äänestyksen jälkeisten tapahtumien perusteella hekään eivät tuntuneet juuri uskovan voittoonsa. Pääministeri Cameron ilmoitti eroavansa, ja uusia halukkaita on hankala löytää. Eroprojektia näkyvimmin ajaneet katsoivat kelloonsa ja muistivat yhtäkkiä, että heidän pitikin olla jossain toisaalla juuri nyt.</p> <p>Eikä tämä ole ihme. Jos, ja kun, Iso-Britania eroaa EU:sta, Skotlanti tulee mitä todennäköisemmin järjestämään uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestään, ja itsenäisyyttä kannattava puoli tulee sen voittamaan. Tämän jälkern Skotlanti hakee EU:n jäsenyyttä, sillä valtaosa skoteista haluaa kuulua Unioniin. Kukapa haluaisi jäädä historiaan Britannian pääministerinä, jonka aikana Yhdistynyt kuningaskunta hajosi. Ei moni. Ei ole siten ihme, että vapaaehtoisia näytelmän tähän rooliin on sangen hankala löytää.</p> <p>Kaiken kaikkiaan mekoinen sotku siis. Vanhan sanonnan mukaan on hyvä olla varovainen sen kanssa mitä toivoo. Se kun voi käydä toteen.</p> <p>EU on kaikkea muuta kuin täydellinen. Tämä nähtiin hyvin konkreettisesti viime syksynä ja talvena, jolloin Eurooppaan virtasi satoja tuhansia turvapaikanhakijoita ja laittomia siirtolaisia ilman, että kukaan tuntui pystyvän tekemään asialle mitään, tai että olisi edes tiedetty, keitä Shengen-alueella liikkuu. Ulkoraja tuntui olevan pitkään täysin auki ja vartioimaton. Sovun löytäminen ja yhteistoiminta unionin valtioiden välillä vaikutti äärimmäisen vaikealta ja aikaa vievältä. Mitään ei tuntunut tapahtuvan pitkään aikaan. Britanninan äänestyksen tulos lienee paljolti tämän kriisin manifestaatio. Äänestäjät turhautuivat Unionin näennäiseen saamattomuuteen.&nbsp;</p> <p>EU on jo vuosia paininut talouskriisin kourissa. Tukipaketteja sorvaillaan tämän tästä. Erityinen murheenkryyni on ollut Kreikka. Suurpankit käyttivät häikäilemättä lobbausvoimaansa ja saivat kuin saivatkin siirrettyä maan velat Kreikan valtiolta koko EU:n veronmaksajien piikkiin. Taitava liike sinänsä, suunnitelma, jonka uskon pankeilla olleen jo kun liian matalalla korolla ja selvästi konkurssikypsälle Kreikalle rahaa syytivät.&nbsp;</p> <p>Timo Soini muuten <a href="http://www.wsj.com/articles/SB10001424052748703864204576310851503980120">kirjoitti aiheesta jo 2011 Wall Street Journaliin</a>. Teksti muutti käsitystäni miehestä merkittävästi parempaan suuntaan. Silloinen Suomen hallitus tosin leimasi tällaiset kirjoitukset populismiksi ja halusi kantaa vastuuta mallioppilaan tapaan. Nyt kaikki taitavat jo tunnustaa, että pankit veivät poliitikkoja kuin litran mittaa. Erityisen huono kauppa tämä oli Suomelle, sillä suomalaisilla rahoituslaitoksilla ei tainnut pahemmin sijoituksia Kreikkaan olla. Saksa ja Ranska sen sijaan säästyivät pelastamasta omia pankkejaan. Sen teki koko EU kollektiivisesti. Heille kauppa oli parempi.</p> <p>Mutta mutta. Sitten toisaalta. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että pienen Suomen kaltaisen maan kannattaa ehdottomasti liittoutua ja kuulua Unioniin kaikista sen puutteista huolimatta.</p> <p>Matkustelin ensimmäisen kerran Itä-Euroopassa 90-luvulla. Kahden viimeisen vuoden aikana olen tehnyt muutaman kattavan automatkan ylitellen EU:n itärajaa usemmasta kohdasta, molemmin päin. Vielä parikymmentä vuotta sitten entiset itäblokin maat olivat surkeaa katseltavaa. Reaalisosialismin haamu leijui lähes kaikkialla. Nykyään ero EU:hun kuulumattomien ja siihen kuuluvien maiden välillä on silmäämäräisesti tarkasteltuna valtava. Ajaa sitten Ukrainasta tai Moldovasta Romaniaan, Valko-Venäjältä Puolaan. Toisella puolella rajaa tiet ovat yleensä surkeita ja infrastruktuurin taso masentava. Rajabyrokratia on järjetön. EU:n puolella vallitsee taas suorastaan hämmentävä vauraus. Tiet kunnossa, paikat siistit. Järjestelmä, joka on tähän pystynyt, ei voi olla läpeensä huono.&nbsp;</p> <p>Toinen Itä-Euroopassa autoillessa silmiini sattunut seikka olivat päivien mittaiset rekkajonot esimerkiksi Valko-Venäjän ja Turkin rajoilla. Kalusto seisoo, tavara seisoo, miehet seisovat. Moisen operaation kustannusten miettiminen tekee suorastaan pahaa, sen verran järjettömältä touhu näyttää verrattuna vapaan liikkuvuuden Eurooppaan. Yleisesti ottaen Euroopan unionin suoria, valtiolle kohdistuvia kustannuksia on helppo laskea. Epäsuorempia hyötyjä on taas paljon hankalampi määrittää. Väitän, että niitä on paljon, ja ne ovat myös merkittävästi hyödyntäneet Suomea.</p> <p>Ja sitten on tietysti turvallisuuspolitiikka. Vaikka EU ei sotilasliitto olekaan, ei haittaa lainkaan, että Suomi siihen kuuluu, kun Natoon ilmeisesti ei voida kuulua. Putinin viimeisen kauden aikana Venäjän käytöksessä tapahtuneet muutokset ovat huolestuttavia. Maa tuntuu pönkittävän huonoa kansallista itsetuntoaan kiusaamalla pienempiä naapureitaan. Yhteistyön sijaan etupiiriksi määriteltyjä pikkumaita tönitään ja horjutetaan. Epäilemättä Brittien äänestystulosta tervehdittiin Kremlissä riemulla, vaikka toki julkisesti muuta väitettiin. Pienistä kansallisvaltioista koostuvaa Eurooppaa on paljon helpompi peluuttaa toisaan vastaan kuin maailman suurinta talousliittoa. EU:sta lähteminen tarkoittaisi Suomelle väistämättä ajautumista lähemmäs Venäjän vaikutuspiiriä. Tällä hetkellä Suomi voi sentään piiloutua kiperissä Venäjää koskevissa kysymyksissä Unionin selän taa.</p> <p>Turkin Erdogan ei myöskään kovasti taida Brittien äänestystulosta surra, vaikkakin miehellä taitaa olla juuri nyt muuta mietittävää. EU:n vaatimukset ihmisoikeuksista ja muista uudstuksista ovat kiusallisesti haitanneet Erdoganin projektia siirtää Turkkia totalitaarisempaan, teokraattisempaan ja vastakkainasettelua korostavaan suuntaan. EU:n heikkeneminen tai hajoaminen ei taitaisi Turkin nykyjohtoa hirveästi harmittaa. Tämän politiikan satoa onkin jo viime aikoina Turkissa nautittu. Ehkäpä maan jo parikymmentä vuotta jatkunut vaikuttava talouskasvukin saadaan vielä sakaamaan, kun sitä oikein määrätietoisesti yritetään. Turistit alkanevat jo maasta kaikota. &nbsp; &nbsp; &nbsp;&nbsp;</p> <p>Siispä. Nähdäkseni tässä epävakaassa maailmassa on pienen maan etu kuulua demokrattisten valtioiden yhteisöön, huolimatta sen mukanaan tuomista riesoista. Kyllä laiha sopu on aina riitaa parempi. Tämän taitaa ymmärtää myös mahdollisesti tulevaisuudessa itsenäistyvä Skotlanti. Sisäänpäinkääntyneisyys ei liene ikinä etu, eihän se tunnu toimivan edes alueellisissa suurvalloissa kuten Venäjällä ja Turkissa.</p> <p>Ja mitä Iso-Britanniaan tulee, on hyvin mielenkiintoista nähdä eroaako maa lopulta Unionista vai ei. Ehkä keksivät vielä jonkun konstin. Venkoilu tullee ainakin jatkumaan vielä vuosia.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Britit äänestivät juhannuksena kuulumisestaan Euroopan unioniin. Äänestystulos tuntui yllättävän kaikki. Eroa kannattanut puoli voitti. Nyt Iso-Britannian sitten pitäisi lähteä unionista, eikä kukaan tunnu tietävän, miten se edes käytännössä tapahtuu. Ennakkotapauksia ei ole. Merkel ja kumppanit patistavat - epäilemättä jossain määrin vahingoniloisina - brittejä lopettamaan venkoilun ja tarttumaan toimeen. Paperia koneeseen. Virallista eroanomusta odotellaan Brysselissä. Pöllämystyneet brittipoliitikot ihmettelevät yhä, mitä oikeastaan tapahtui.

Vähiten äänestystuloksesta yllättyneitä eivät tuntuneet olevan Brexit-projektin näkyvimmät puuhamiehet. Äänestyksen jälkeisten tapahtumien perusteella hekään eivät tuntuneet juuri uskovan voittoonsa. Pääministeri Cameron ilmoitti eroavansa, ja uusia halukkaita on hankala löytää. Eroprojektia näkyvimmin ajaneet katsoivat kelloonsa ja muistivat yhtäkkiä, että heidän pitikin olla jossain toisaalla juuri nyt.

Eikä tämä ole ihme. Jos, ja kun, Iso-Britania eroaa EU:sta, Skotlanti tulee mitä todennäköisemmin järjestämään uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestään, ja itsenäisyyttä kannattava puoli tulee sen voittamaan. Tämän jälkern Skotlanti hakee EU:n jäsenyyttä, sillä valtaosa skoteista haluaa kuulua Unioniin. Kukapa haluaisi jäädä historiaan Britannian pääministerinä, jonka aikana Yhdistynyt kuningaskunta hajosi. Ei moni. Ei ole siten ihme, että vapaaehtoisia näytelmän tähän rooliin on sangen hankala löytää.

Kaiken kaikkiaan mekoinen sotku siis. Vanhan sanonnan mukaan on hyvä olla varovainen sen kanssa mitä toivoo. Se kun voi käydä toteen.

EU on kaikkea muuta kuin täydellinen. Tämä nähtiin hyvin konkreettisesti viime syksynä ja talvena, jolloin Eurooppaan virtasi satoja tuhansia turvapaikanhakijoita ja laittomia siirtolaisia ilman, että kukaan tuntui pystyvän tekemään asialle mitään, tai että olisi edes tiedetty, keitä Shengen-alueella liikkuu. Ulkoraja tuntui olevan pitkään täysin auki ja vartioimaton. Sovun löytäminen ja yhteistoiminta unionin valtioiden välillä vaikutti äärimmäisen vaikealta ja aikaa vievältä. Mitään ei tuntunut tapahtuvan pitkään aikaan. Britanninan äänestyksen tulos lienee paljolti tämän kriisin manifestaatio. Äänestäjät turhautuivat Unionin näennäiseen saamattomuuteen. 

EU on jo vuosia paininut talouskriisin kourissa. Tukipaketteja sorvaillaan tämän tästä. Erityinen murheenkryyni on ollut Kreikka. Suurpankit käyttivät häikäilemättä lobbausvoimaansa ja saivat kuin saivatkin siirrettyä maan velat Kreikan valtiolta koko EU:n veronmaksajien piikkiin. Taitava liike sinänsä, suunnitelma, jonka uskon pankeilla olleen jo kun liian matalalla korolla ja selvästi konkurssikypsälle Kreikalle rahaa syytivät. 

Timo Soini muuten kirjoitti aiheesta jo 2011 Wall Street Journaliin. Teksti muutti käsitystäni miehestä merkittävästi parempaan suuntaan. Silloinen Suomen hallitus tosin leimasi tällaiset kirjoitukset populismiksi ja halusi kantaa vastuuta mallioppilaan tapaan. Nyt kaikki taitavat jo tunnustaa, että pankit veivät poliitikkoja kuin litran mittaa. Erityisen huono kauppa tämä oli Suomelle, sillä suomalaisilla rahoituslaitoksilla ei tainnut pahemmin sijoituksia Kreikkaan olla. Saksa ja Ranska sen sijaan säästyivät pelastamasta omia pankkejaan. Sen teki koko EU kollektiivisesti. Heille kauppa oli parempi.

Mutta mutta. Sitten toisaalta. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että pienen Suomen kaltaisen maan kannattaa ehdottomasti liittoutua ja kuulua Unioniin kaikista sen puutteista huolimatta.

Matkustelin ensimmäisen kerran Itä-Euroopassa 90-luvulla. Kahden viimeisen vuoden aikana olen tehnyt muutaman kattavan automatkan ylitellen EU:n itärajaa usemmasta kohdasta, molemmin päin. Vielä parikymmentä vuotta sitten entiset itäblokin maat olivat surkeaa katseltavaa. Reaalisosialismin haamu leijui lähes kaikkialla. Nykyään ero EU:hun kuulumattomien ja siihen kuuluvien maiden välillä on silmäämäräisesti tarkasteltuna valtava. Ajaa sitten Ukrainasta tai Moldovasta Romaniaan, Valko-Venäjältä Puolaan. Toisella puolella rajaa tiet ovat yleensä surkeita ja infrastruktuurin taso masentava. Rajabyrokratia on järjetön. EU:n puolella vallitsee taas suorastaan hämmentävä vauraus. Tiet kunnossa, paikat siistit. Järjestelmä, joka on tähän pystynyt, ei voi olla läpeensä huono. 

Toinen Itä-Euroopassa autoillessa silmiini sattunut seikka olivat päivien mittaiset rekkajonot esimerkiksi Valko-Venäjän ja Turkin rajoilla. Kalusto seisoo, tavara seisoo, miehet seisovat. Moisen operaation kustannusten miettiminen tekee suorastaan pahaa, sen verran järjettömältä touhu näyttää verrattuna vapaan liikkuvuuden Eurooppaan. Yleisesti ottaen Euroopan unionin suoria, valtiolle kohdistuvia kustannuksia on helppo laskea. Epäsuorempia hyötyjä on taas paljon hankalampi määrittää. Väitän, että niitä on paljon, ja ne ovat myös merkittävästi hyödyntäneet Suomea.

Ja sitten on tietysti turvallisuuspolitiikka. Vaikka EU ei sotilasliitto olekaan, ei haittaa lainkaan, että Suomi siihen kuuluu, kun Natoon ilmeisesti ei voida kuulua. Putinin viimeisen kauden aikana Venäjän käytöksessä tapahtuneet muutokset ovat huolestuttavia. Maa tuntuu pönkittävän huonoa kansallista itsetuntoaan kiusaamalla pienempiä naapureitaan. Yhteistyön sijaan etupiiriksi määriteltyjä pikkumaita tönitään ja horjutetaan. Epäilemättä Brittien äänestystulosta tervehdittiin Kremlissä riemulla, vaikka toki julkisesti muuta väitettiin. Pienistä kansallisvaltioista koostuvaa Eurooppaa on paljon helpompi peluuttaa toisaan vastaan kuin maailman suurinta talousliittoa. EU:sta lähteminen tarkoittaisi Suomelle väistämättä ajautumista lähemmäs Venäjän vaikutuspiiriä. Tällä hetkellä Suomi voi sentään piiloutua kiperissä Venäjää koskevissa kysymyksissä Unionin selän taa.

Turkin Erdogan ei myöskään kovasti taida Brittien äänestystulosta surra, vaikkakin miehellä taitaa olla juuri nyt muuta mietittävää. EU:n vaatimukset ihmisoikeuksista ja muista uudstuksista ovat kiusallisesti haitanneet Erdoganin projektia siirtää Turkkia totalitaarisempaan, teokraattisempaan ja vastakkainasettelua korostavaan suuntaan. EU:n heikkeneminen tai hajoaminen ei taitaisi Turkin nykyjohtoa hirveästi harmittaa. Tämän politiikan satoa onkin jo viime aikoina Turkissa nautittu. Ehkäpä maan jo parikymmentä vuotta jatkunut vaikuttava talouskasvukin saadaan vielä sakaamaan, kun sitä oikein määrätietoisesti yritetään. Turistit alkanevat jo maasta kaikota.       

Siispä. Nähdäkseni tässä epävakaassa maailmassa on pienen maan etu kuulua demokrattisten valtioiden yhteisöön, huolimatta sen mukanaan tuomista riesoista. Kyllä laiha sopu on aina riitaa parempi. Tämän taitaa ymmärtää myös mahdollisesti tulevaisuudessa itsenäistyvä Skotlanti. Sisäänpäinkääntyneisyys ei liene ikinä etu, eihän se tunnu toimivan edes alueellisissa suurvalloissa kuten Venäjällä ja Turkissa.

Ja mitä Iso-Britanniaan tulee, on hyvin mielenkiintoista nähdä eroaako maa lopulta Unionista vai ei. Ehkä keksivät vielä jonkun konstin. Venkoilu tullee ainakin jatkumaan vielä vuosia.

 

]]>
0 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219663-brexit-eu-ja-suomi#comments EU Eurooppa Wed, 06 Jul 2016 09:41:09 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219663-brexit-eu-ja-suomi
Ajatuksia Yhdysvaltain presidentin esivaaleista, Trumpista ja Clintonista http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216604-ajatuksia-yhdysvaltain-presidentin-esivaaleista-trumpista-ja-clintonista <p>&nbsp;</p><p>Kuluvalla viikolla viimeiset Trumpin kilpailijat luovuttivat. Näyttää vahvasti siltä, että repubikaanien ehdokas tulevissa presidentivaaleissa tulee olemaan kiinteistösijoittaja ja tosi-tv -tähti Donald Trump. Ellei sitten puoluekokouksessa tehdä jotain merkillistä keikausta, joka sekin käsittääkseni on yhä mahdollinen. Todennäköinen se ei kuitenkaan taida olla. Republikaanien kenttä on puhunut sangen voimallisesti. Perinteiset poliitikot eivät meillytä. Olisi ehkä liian räikeä temppu ohittaa kentän ääni ja käyttää jotain porsaanreikää jotta ehdokkaaksi saataisiin joku enemmän puoluejohtoa miellyttävä ehdokas. Trumphan on kuitenkin melkoista myrkkyä republikaanieliitille. Kukaan ei oikein tiedä, mitä mies seuraavaksi keksii. Rahallakaan häntä ei pysty ohjailemaan, koska hän käyttää kampanjassa omaa varallisuuttaan suurlahjoittajien vaalirahan sijaan.</p><p>Demokraattien puolellakin peli näyttää sangen selvätä, vaikka asetelma muistutti paljolti republikaanien vastaavaa. Vastakkain olivat valtarakenteet haastava musta hevonen Sanders ja perinteistä puoluepolitiikkaa edustava Hilary Clinton. Päin vastoin kuin republikaaneilla, demokraateilla pelin näyttää kuitenkin voittavan läpeensä poliittisen pelin ja lehmänkauppojen kyllästämä - ja niissä perin kokenut - Clinton.</p><p>Kuuntelin Youtubesta useimmat ehdokkaiden väliset viralliset esivaaliväittelyt. Täytyy tunnustaa, että keskityin republikaaneihin. He nimittäin olivat paljon viihdyttävämpää seurattavaa kuin demokraattien vastaavat, jotka luvalla sanoen olivat hieman tylsiä. Lukuisten republikaaniehdokkaiden toistensa - ja välillä myös väittelyä vetävien toimittajien - solvaaminen oli mitä parasta viihdettä. Moni tosi-tv -ohjelma kalpenee moisen rinnalla.</p><p>Republikaanien ehdokaskavalkadi oli kieltämättä sangen värikäs. Viimeisenä kisasta pois jättäytynyt ja käytännössä ehdokkuuden Trumpille luovuttanut John Kasich nousi joukosta esille oikeastaan ainoana järkevänä ja positiivisessa mielessä perinteisenä poliitikkkona. Konservaativi mies toki on, mutta väittelyistä muodostuneen kuvan perusteella kuitenkin järkevä ihminen, päin vastoin kuin kilvassa parhaiten menestyneet Trump ja Cruz.</p><p>Marco Rubio sinnitteli myös sangen pitkälle, ja olisi kaiketi ollut ehdokkaana eniten republikaanieliitin mieleen. Nuorehko mies näyttää edustavalta ja olisi epäilemättä tehnyt kaiken, mitä suuri raha ja pankit häneltä presidenttinä olisivat keksineet pyytää. Mutta kuten todettua, puoluekenttää ei tämä kirkasotsainen ja korporaatioiden kiltti poika miellyttänyt.&nbsp;Sen sijaan poliittisesti epäkorrekti markkinamies Trump miellytti.</p><p>Moni pitää yhä todennäköisemmältä näyttävää Trumpin valintaa republikaanien ehdokkaaksi järkyttävänä. Miehen valintaa maailman ainoan supervallan presidentiksi taasen suorastaan maailmanloppuna. Itse en tähän näkemykseen täysin yhdy. En nimittäin usko, että Trump uskoo itse juuri mitään möläytyksistään. Hyvin pätevänä markkinamiehenä hän antaa vain republikaaniyleisölle sitä, mitä tietää sen haluavan. Ja tulokset ovat vaikuttavia. Perinteisesti mies on ollut mielipiteissään sangen keskustalainen, ja esimerkiksi Clintonin pariskunnan ystävä ja rahallinen tukija. Cruziin verrattuna Trump on vaihtoehdoista huomattavasti pienempi paha. Cruz nimittäin on tulkintani mukaan oikeasti uskonnollinen fanaatikko ja pelottava mies.&nbsp;</p><p>On kiinnostavaa nähdä, miten Trumpin lausunnot ja kampanja muuttuvat kun mies käy taisteluun Clintonia vastaan. Nyt miellytettävänä on republikaaniyleisön sijaan koko yhdysvaltain äänestävä kansa. Todennäköisesti mielipiteet siirtyvät merkittävästi maltilisempaan suuntaan. Trumpiahan tämä ei häiritse, sillä hän ei tunnu välittävän lainkaan puheidensa johdonmukaisuudesta.</p><p>Juuri tämä Trumpin poliittinen epäkorrektius tuntuu vetoavan kovasti moneen yhdysvaltain perinteiseen politiikkaan läpeensä kyllästyneeseen äänestäjään. Onhan joku vääräleuka todennut, että maassa on parhaat poliitikot, jotka rahalla saa, ja puolueitakin käytännössä vain yksi, jossa on kaksi eri siipeä. Suuren rahan puolue. Kongressin ja politiikan arvostus on ollut ennätysalhaalla Obaman kauden aikana. Maan johtaminen ei ole tuntunut kiinnostavan ketään, tärkeintä on ollut poliittinen kähmintä ja kaiken mahdollisen Obaman hallinnon ehdottaman systemaattinen vastustaminen, riippumatta siitä, olisivatko sanotut päätökset olleet amerikkalaisille hyväksi vai eivät. Tämän leipääntymisen manifestaatioita taitavat olla sekä Trump että Sanders.</p><p>Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ajat olisivat vielä mielenkiintoisempia, jos Sanders kykenisi vielä jollain merkillisellä keinolla voittamaan Clintonin ja varsinaisissa vaaleissa olisivat vastakkain perinteisen valtapolitiikan ulkopuoliset ehdokkaat Sanders ja Trump. Ehkä tämä herättäisi molemmat valtapuolueet ajattelemaan asioita uusiksi.</p><p>Tosin Trumpin valinta ehdokkaaksi lienee jo järkyttänyt syvästi republikaanipuoluetta, joka kieltämättä jo on sisäisessä kriisissä. Sillä on peiliinkatsomisen paikka, jonka nohevimmat puoleen vaikuttajat ovat jo ymmärtäneet. Saman soisi tapahtuvan demokraateillekin.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kuluvalla viikolla viimeiset Trumpin kilpailijat luovuttivat. Näyttää vahvasti siltä, että repubikaanien ehdokas tulevissa presidentivaaleissa tulee olemaan kiinteistösijoittaja ja tosi-tv -tähti Donald Trump. Ellei sitten puoluekokouksessa tehdä jotain merkillistä keikausta, joka sekin käsittääkseni on yhä mahdollinen. Todennäköinen se ei kuitenkaan taida olla. Republikaanien kenttä on puhunut sangen voimallisesti. Perinteiset poliitikot eivät meillytä. Olisi ehkä liian räikeä temppu ohittaa kentän ääni ja käyttää jotain porsaanreikää jotta ehdokkaaksi saataisiin joku enemmän puoluejohtoa miellyttävä ehdokas. Trumphan on kuitenkin melkoista myrkkyä republikaanieliitille. Kukaan ei oikein tiedä, mitä mies seuraavaksi keksii. Rahallakaan häntä ei pysty ohjailemaan, koska hän käyttää kampanjassa omaa varallisuuttaan suurlahjoittajien vaalirahan sijaan.

Demokraattien puolellakin peli näyttää sangen selvätä, vaikka asetelma muistutti paljolti republikaanien vastaavaa. Vastakkain olivat valtarakenteet haastava musta hevonen Sanders ja perinteistä puoluepolitiikkaa edustava Hilary Clinton. Päin vastoin kuin republikaaneilla, demokraateilla pelin näyttää kuitenkin voittavan läpeensä poliittisen pelin ja lehmänkauppojen kyllästämä - ja niissä perin kokenut - Clinton.

Kuuntelin Youtubesta useimmat ehdokkaiden väliset viralliset esivaaliväittelyt. Täytyy tunnustaa, että keskityin republikaaneihin. He nimittäin olivat paljon viihdyttävämpää seurattavaa kuin demokraattien vastaavat, jotka luvalla sanoen olivat hieman tylsiä. Lukuisten republikaaniehdokkaiden toistensa - ja välillä myös väittelyä vetävien toimittajien - solvaaminen oli mitä parasta viihdettä. Moni tosi-tv -ohjelma kalpenee moisen rinnalla.

Republikaanien ehdokaskavalkadi oli kieltämättä sangen värikäs. Viimeisenä kisasta pois jättäytynyt ja käytännössä ehdokkuuden Trumpille luovuttanut John Kasich nousi joukosta esille oikeastaan ainoana järkevänä ja positiivisessa mielessä perinteisenä poliitikkkona. Konservaativi mies toki on, mutta väittelyistä muodostuneen kuvan perusteella kuitenkin järkevä ihminen, päin vastoin kuin kilvassa parhaiten menestyneet Trump ja Cruz.

Marco Rubio sinnitteli myös sangen pitkälle, ja olisi kaiketi ollut ehdokkaana eniten republikaanieliitin mieleen. Nuorehko mies näyttää edustavalta ja olisi epäilemättä tehnyt kaiken, mitä suuri raha ja pankit häneltä presidenttinä olisivat keksineet pyytää. Mutta kuten todettua, puoluekenttää ei tämä kirkasotsainen ja korporaatioiden kiltti poika miellyttänyt. Sen sijaan poliittisesti epäkorrekti markkinamies Trump miellytti.

Moni pitää yhä todennäköisemmältä näyttävää Trumpin valintaa republikaanien ehdokkaaksi järkyttävänä. Miehen valintaa maailman ainoan supervallan presidentiksi taasen suorastaan maailmanloppuna. Itse en tähän näkemykseen täysin yhdy. En nimittäin usko, että Trump uskoo itse juuri mitään möläytyksistään. Hyvin pätevänä markkinamiehenä hän antaa vain republikaaniyleisölle sitä, mitä tietää sen haluavan. Ja tulokset ovat vaikuttavia. Perinteisesti mies on ollut mielipiteissään sangen keskustalainen, ja esimerkiksi Clintonin pariskunnan ystävä ja rahallinen tukija. Cruziin verrattuna Trump on vaihtoehdoista huomattavasti pienempi paha. Cruz nimittäin on tulkintani mukaan oikeasti uskonnollinen fanaatikko ja pelottava mies. 

On kiinnostavaa nähdä, miten Trumpin lausunnot ja kampanja muuttuvat kun mies käy taisteluun Clintonia vastaan. Nyt miellytettävänä on republikaaniyleisön sijaan koko yhdysvaltain äänestävä kansa. Todennäköisesti mielipiteet siirtyvät merkittävästi maltilisempaan suuntaan. Trumpiahan tämä ei häiritse, sillä hän ei tunnu välittävän lainkaan puheidensa johdonmukaisuudesta.

Juuri tämä Trumpin poliittinen epäkorrektius tuntuu vetoavan kovasti moneen yhdysvaltain perinteiseen politiikkaan läpeensä kyllästyneeseen äänestäjään. Onhan joku vääräleuka todennut, että maassa on parhaat poliitikot, jotka rahalla saa, ja puolueitakin käytännössä vain yksi, jossa on kaksi eri siipeä. Suuren rahan puolue. Kongressin ja politiikan arvostus on ollut ennätysalhaalla Obaman kauden aikana. Maan johtaminen ei ole tuntunut kiinnostavan ketään, tärkeintä on ollut poliittinen kähmintä ja kaiken mahdollisen Obaman hallinnon ehdottaman systemaattinen vastustaminen, riippumatta siitä, olisivatko sanotut päätökset olleet amerikkalaisille hyväksi vai eivät. Tämän leipääntymisen manifestaatioita taitavat olla sekä Trump että Sanders.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ajat olisivat vielä mielenkiintoisempia, jos Sanders kykenisi vielä jollain merkillisellä keinolla voittamaan Clintonin ja varsinaisissa vaaleissa olisivat vastakkain perinteisen valtapolitiikan ulkopuoliset ehdokkaat Sanders ja Trump. Ehkä tämä herättäisi molemmat valtapuolueet ajattelemaan asioita uusiksi.

Tosin Trumpin valinta ehdokkaaksi lienee jo järkyttänyt syvästi republikaanipuoluetta, joka kieltämättä jo on sisäisessä kriisissä. Sillä on peiliinkatsomisen paikka, jonka nohevimmat puoleen vaikuttajat ovat jo ymmärtäneet. Saman soisi tapahtuvan demokraateillekin.

 

]]>
6 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216604-ajatuksia-yhdysvaltain-presidentin-esivaaleista-trumpista-ja-clintonista#comments Donald Trump Hilary Clinton USA:n politiikka USA:n Presidentinvaalit Sat, 07 May 2016 16:31:48 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216604-ajatuksia-yhdysvaltain-presidentin-esivaaleista-trumpista-ja-clintonista
Mikä kumma pakolaiskriisi? http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202350-mika-kumma-pakolaiskriisi <p>&nbsp;</p><p>Pakolaisia, pakolaisia, pakolaisia. Lehdet ja sosiaalinen media ovat täynnänsä otsikoissa tyypillisesti Euroopan pakolaiskriisiksi nimettyä tilannetta käsitteleviä kirjoituksia. Niitä ei voi välttää. Ajattelin olla ottamatta aiheeseen julkisesti kantaa ja taistelin pitkään vastaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Minä kans! Aiheesta on varmaan sanottu kaikki mahdollinen ja paljon mahdottomuuksiakin, joten sekaan mahtunee vielä yksi mielipide.</p><p>&nbsp;</p><p>Ensin terminologiasta. Sikäli kun käsitellään Suomen tilannetta ja maahan tulevia, Euroopassa papereitta vaelteleviin ihmisryhmiin kuuluvia henkilöitä, on nähdäkseni hieman harhaanjohtavaa kutsua heitä yleistäen pakolaisiksi. Rajan Suomeen ylitettyäänhän yksikään heistä ei sitä ole. Kaikista tulee turvapaikanhakijoita. Turvapaikanhakuprosessin aikana päätetään kuka pakolaisstatuksen saa ja kuka ei. Pakolaisstatuksen saaneista tulee pakolaisia ja muita kaiketi voisi kutsua vaikkapa siirtolaisiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitä merkitystä tällä sitten on? Miksi saivarrella termeistä? Kun ajatellaan aiheesta käytyä keskustelua ja syntyviä mielikuvia, on termeillä nähdäkseni tärkeäkin merkitys. Vuonna 2014 Suomeen nimittäin saapui <a href="http://www.migri.fi/download/57236_Tp-hakijat_marras_2014.pdf?d034788b4fb8d288">Maahanmuuttoviraston mukaan</a> yhteensä 3651 turvapaikanhakijaa. Turvapaikkahakemuksia hyväksyttiin (sama lähde, <a href="http://www.migri.fi/download/57237_Tp-paatokset_2014.pdf?848d538c4fb8d288">eri taulukko</a>) viime vuonna 1346 kappaletta. Tämä on noin 37 prosenttia. Siis vähän yli kolmannes. Kääntäen voidaan siis todeta, että lähes kaksi kolmasosaa tuli vain kokeilemaan kepillä jäätä, niin sanoakseni. Voidaan toki sanoa, että kaikki myönteisen turvapaikkapäätöksen oikeasti ansaitsevat eivät sitä saaneet. Totta. Toisalta voidaan myös olettaa, että jotkut saivat myönteisen päätöksen väärin perustein, joten oletan näiden ryhmien kutakuinkin kumoavan toisensa ja lukujen olevan pääpiirteittäin oikein.</p><p>&nbsp;</p><p>Se, ovatko turvapaikan myöntämisen ehdot Suomessa reilut ja oikein, on tyystin erillinen keskustelu enkä puutu siihen tässä. Tiedostan myös, että tilanne voi vuonna 2015 olla erilainen, mutta viime vuoden lukuja voitaneen käyttää silti suuntaa-antavina, siis sikäli kun tilanteesta halutaan muodostaa kokonaiskuva.</p><p>&nbsp;</p><p>Syyrian tilanne on kaoottinen ja monella syyrialaisella on hätä. Hengenvaarassa olevia ihmisiä tulee auttaa, tästä kai hyvin harva suomalainen on eri mieltä. Enkä ole minäkään. Mutta. Jos tarkastellaan Suomeen turvapaikanhakijoina tänä vuonna elokuuhun mennessä saapuneiden kansallisuuksia (<a href="http://www.migri.fi/download/62151_Tp-hakijat_tammi_elo_2015.pdf?64ab6e8b4fb8d288">edelleen Maahanmuuttovirasto</a>) huomataan, että syyrialaisia on kokonaismäärästä ollut alle kolme prosenttia. Ei ole ihme, että Maahanmuuttovirastossakin <a href="http://www.hs.fi/ulkomaat/a1441764732174">valtakunnan päälehden mukaan</a> ihmetellään missä ovat syyrialaiset. Suomen rajoilla kun heitä ole oikeastaan näkynyt lainkaan. Merkillistä. Lööppejä lukemalla kun tulee helposti siihen johtopäätökseen, että hädänalaisia syyrialaisiahan me täällä Suomessakin maahantulijoissa autamme.</p><p>&nbsp;</p><p>Tilanne lienee joissain Euroopan muissa maissa hyvin erilainen ja jopa valtaosa potentiaalisista turvapaikanhakijoista saattaa olla Syyriasta. Näin ei kuitenkaan Suomessa näytä olevan. Siten syyrilaisten hädänalaisen tilanteen sotkeminen Suomeen tänä vuonna tulevasta turvapaikanhakijavirrasta käytyyn keskusteluun näyttäytyy melko kummallisessa valossa. Näillä kahdella asialla näyttäisi tällä hetkellä olevan hyvin vähän tekemistä keskenään, siis sikäli kun Suomen tilanteesta puhutaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Kiintoisasti, rohkenenko sanoa puolueellisesti, otsikoidussa &ndash; sillä vaikka Eurooppaan saapuvat turvapaikanhakijat antavat toki maailman pakolaiskriisistä väärän kuvan, niin pelkästään Euroopan tilannetta tarkastaltessa kuvahan on täysin oikea - <a href="http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305978043206">Helsingin sanomien artikkelissa elokuulta</a> kerrotaan Suomeen kuluvana vuonna saapuneiden turvapaikanhakijoiden olleen 78 prosenttisesti miehiä. Se on aika paljon. Tässä asiassa toisin ymmärrän näitä ilmeisesti pääosin terveitä ja yritteliäitä miehiä hyvin. Ihminen on opportunistinen eläin. Jos itse olisin heidän asemassaan, toimisin varmasti aivan samalla tavalla ja olisin Eurooppaan tulijoiden joukossa. Ottaisin selville kaikki säännöt ja porsaanreiät, ja käyttäisin sitten niitä sitten surutta hyväkseni. Internetin aikana se on perin helppoa. Sitä paitsi, eihän se sääntöjen hyödyntäjän syy ole jos säännöstö on laadittu siten, että siitä voi käyttää myös väärin tai tavalla, jota niiden laatija ei ollut ajatellut. Moinenhan on pikemminkin kunnioitettavaa yritteliäisyyttä.</p><p>&nbsp;</p><p>Summa summarum: Suomeen siis tulee kuluvana vuonna tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka ovat pääosin parhaassa iässä olevia miehiä, selvästi yli puolet heistä ei lopulta ole pakolaisia lainkaan, eikä juuri kukaan ole syyrilainen. Kuinkas tässä näin kävi? Suomalaista mediaa seuraamalla saa helposti hyvin erilaisen käsityksen meneillään olevasta &rdquo;pakolais&rdquo; -kriisistä Suomessa. Vai kuvittelenko? Luenko vääriä uutisia? Vai luenko niitä vain väärin?</p><p>&nbsp;</p><p>Siirtolaisuus &ndash; tai työperäinen maahanmuutto, millä nimellä sitä halutaankaan sitten kutsua - on sitten täysin erillinen asia. Sitä ei mielestäni pitäisi sotkea lainkaan humanitaarisen maahanmuuton (pakolaiset, turvapaikanhakijat) kysymyksiin, vaikka jotkut näyttävät halukkaasti niin tekevän. En epäile, etteikö Suomikin viimeistään taloustilanteen parantuessa tarvitsisi uutta verta muualta. Mutta tällaisessa tilanteessa Suomen valtion tulisi olla taho joka päättää sen, kuka siirtolaiseksi hyväksytään, ja kuka ei. Moni maa maailmassa näin toimiikin. Esimerkiksi puolitoistavuotta sitten Libanonissa työskennellessäni Kanadalla oli maassa meneillään jonkinlainen potentiaalisille siirtolaisille suunnattu kamppanja. Mainostivatkin ihan. Ja miksikäs ei - jos työvoimaa tarvitaan eikä sitä kotimaassa ole, miksei rekytoitaisi ulkomailta. Näin voisi Suomikin tarpeen vaatiessa toimia. Pääasia on, että prosessi olisi halittu. Nykytilanne siirtolaisvirtojen osalta ei Euroopassa oikein näytä sitä millään muotoa olevan.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitä sitten pitäisi tehdä varsinaiselle ongelmalle Syyriassa ja muilla kriisialueilla? Tämä on laaja kysymys ja varmasti ihan oman kirjoitelmansa aihe. Tarjoaisin lääkkeeksi jo tutuksi käynyttä mantraa hädänalaisten auttamisesta lähialueillaan. Ideealimailmassa kansainvälinen yhteisö rakentaisi kriisialueen lähelle laadukkaita pakolaisleireijä, joilla sitten kriisin pitkittyessä voitaisiin käsitellä turvapaikkahakemuksia myös kolmansiin maihin hallitusti ja siten, että kokonaiset perheetkin pääsisivät prosessiin mukaan. Tämän tyyppistä mallia <a href="http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2015/08/25/parempaa-pakolaispolitiikkaa/">maalailee Iltalehden blogissaan geopolitiikan tutkija Alan Salehzadeh</a>. Siihen on helppo yhtyä. Kuvatussa järjestelmässä turvaan pääsisivät paremmin myös naiset ja lapset, eivät vain hyväkuntoiset parhaassa iässään olevat miehet, nuo sukulaissieluni.</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta se olisi ideaalimailmassa se. Euroopan nykyisen kaoottisena näyttäytyvän siirtolaistilanteen ainoita hyviä puolia lienee, että se on herättänyt. Jotain on oikeasti pakko tehdä. Haasteita on pakko ruveta ratkomaan Unionin tasolla. Enää jokainen maa ei voi vain vetää kotiin päin.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Pakolaisia, pakolaisia, pakolaisia. Lehdet ja sosiaalinen media ovat täynnänsä otsikoissa tyypillisesti Euroopan pakolaiskriisiksi nimettyä tilannetta käsitteleviä kirjoituksia. Niitä ei voi välttää. Ajattelin olla ottamatta aiheeseen julkisesti kantaa ja taistelin pitkään vastaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Minä kans! Aiheesta on varmaan sanottu kaikki mahdollinen ja paljon mahdottomuuksiakin, joten sekaan mahtunee vielä yksi mielipide.

 

Ensin terminologiasta. Sikäli kun käsitellään Suomen tilannetta ja maahan tulevia, Euroopassa papereitta vaelteleviin ihmisryhmiin kuuluvia henkilöitä, on nähdäkseni hieman harhaanjohtavaa kutsua heitä yleistäen pakolaisiksi. Rajan Suomeen ylitettyäänhän yksikään heistä ei sitä ole. Kaikista tulee turvapaikanhakijoita. Turvapaikanhakuprosessin aikana päätetään kuka pakolaisstatuksen saa ja kuka ei. Pakolaisstatuksen saaneista tulee pakolaisia ja muita kaiketi voisi kutsua vaikkapa siirtolaisiksi.

 

Mitä merkitystä tällä sitten on? Miksi saivarrella termeistä? Kun ajatellaan aiheesta käytyä keskustelua ja syntyviä mielikuvia, on termeillä nähdäkseni tärkeäkin merkitys. Vuonna 2014 Suomeen nimittäin saapui Maahanmuuttoviraston mukaan yhteensä 3651 turvapaikanhakijaa. Turvapaikkahakemuksia hyväksyttiin (sama lähde, eri taulukko) viime vuonna 1346 kappaletta. Tämä on noin 37 prosenttia. Siis vähän yli kolmannes. Kääntäen voidaan siis todeta, että lähes kaksi kolmasosaa tuli vain kokeilemaan kepillä jäätä, niin sanoakseni. Voidaan toki sanoa, että kaikki myönteisen turvapaikkapäätöksen oikeasti ansaitsevat eivät sitä saaneet. Totta. Toisalta voidaan myös olettaa, että jotkut saivat myönteisen päätöksen väärin perustein, joten oletan näiden ryhmien kutakuinkin kumoavan toisensa ja lukujen olevan pääpiirteittäin oikein.

 

Se, ovatko turvapaikan myöntämisen ehdot Suomessa reilut ja oikein, on tyystin erillinen keskustelu enkä puutu siihen tässä. Tiedostan myös, että tilanne voi vuonna 2015 olla erilainen, mutta viime vuoden lukuja voitaneen käyttää silti suuntaa-antavina, siis sikäli kun tilanteesta halutaan muodostaa kokonaiskuva.

 

Syyrian tilanne on kaoottinen ja monella syyrialaisella on hätä. Hengenvaarassa olevia ihmisiä tulee auttaa, tästä kai hyvin harva suomalainen on eri mieltä. Enkä ole minäkään. Mutta. Jos tarkastellaan Suomeen turvapaikanhakijoina tänä vuonna elokuuhun mennessä saapuneiden kansallisuuksia (edelleen Maahanmuuttovirasto) huomataan, että syyrialaisia on kokonaismäärästä ollut alle kolme prosenttia. Ei ole ihme, että Maahanmuuttovirastossakin valtakunnan päälehden mukaan ihmetellään missä ovat syyrialaiset. Suomen rajoilla kun heitä ole oikeastaan näkynyt lainkaan. Merkillistä. Lööppejä lukemalla kun tulee helposti siihen johtopäätökseen, että hädänalaisia syyrialaisiahan me täällä Suomessakin maahantulijoissa autamme.

 

Tilanne lienee joissain Euroopan muissa maissa hyvin erilainen ja jopa valtaosa potentiaalisista turvapaikanhakijoista saattaa olla Syyriasta. Näin ei kuitenkaan Suomessa näytä olevan. Siten syyrilaisten hädänalaisen tilanteen sotkeminen Suomeen tänä vuonna tulevasta turvapaikanhakijavirrasta käytyyn keskusteluun näyttäytyy melko kummallisessa valossa. Näillä kahdella asialla näyttäisi tällä hetkellä olevan hyvin vähän tekemistä keskenään, siis sikäli kun Suomen tilanteesta puhutaan.

 

Kiintoisasti, rohkenenko sanoa puolueellisesti, otsikoidussa – sillä vaikka Eurooppaan saapuvat turvapaikanhakijat antavat toki maailman pakolaiskriisistä väärän kuvan, niin pelkästään Euroopan tilannetta tarkastaltessa kuvahan on täysin oikea - Helsingin sanomien artikkelissa elokuulta kerrotaan Suomeen kuluvana vuonna saapuneiden turvapaikanhakijoiden olleen 78 prosenttisesti miehiä. Se on aika paljon. Tässä asiassa toisin ymmärrän näitä ilmeisesti pääosin terveitä ja yritteliäitä miehiä hyvin. Ihminen on opportunistinen eläin. Jos itse olisin heidän asemassaan, toimisin varmasti aivan samalla tavalla ja olisin Eurooppaan tulijoiden joukossa. Ottaisin selville kaikki säännöt ja porsaanreiät, ja käyttäisin sitten niitä sitten surutta hyväkseni. Internetin aikana se on perin helppoa. Sitä paitsi, eihän se sääntöjen hyödyntäjän syy ole jos säännöstö on laadittu siten, että siitä voi käyttää myös väärin tai tavalla, jota niiden laatija ei ollut ajatellut. Moinenhan on pikemminkin kunnioitettavaa yritteliäisyyttä.

 

Summa summarum: Suomeen siis tulee kuluvana vuonna tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka ovat pääosin parhaassa iässä olevia miehiä, selvästi yli puolet heistä ei lopulta ole pakolaisia lainkaan, eikä juuri kukaan ole syyrilainen. Kuinkas tässä näin kävi? Suomalaista mediaa seuraamalla saa helposti hyvin erilaisen käsityksen meneillään olevasta ”pakolais” -kriisistä Suomessa. Vai kuvittelenko? Luenko vääriä uutisia? Vai luenko niitä vain väärin?

 

Siirtolaisuus – tai työperäinen maahanmuutto, millä nimellä sitä halutaankaan sitten kutsua - on sitten täysin erillinen asia. Sitä ei mielestäni pitäisi sotkea lainkaan humanitaarisen maahanmuuton (pakolaiset, turvapaikanhakijat) kysymyksiin, vaikka jotkut näyttävät halukkaasti niin tekevän. En epäile, etteikö Suomikin viimeistään taloustilanteen parantuessa tarvitsisi uutta verta muualta. Mutta tällaisessa tilanteessa Suomen valtion tulisi olla taho joka päättää sen, kuka siirtolaiseksi hyväksytään, ja kuka ei. Moni maa maailmassa näin toimiikin. Esimerkiksi puolitoistavuotta sitten Libanonissa työskennellessäni Kanadalla oli maassa meneillään jonkinlainen potentiaalisille siirtolaisille suunnattu kamppanja. Mainostivatkin ihan. Ja miksikäs ei - jos työvoimaa tarvitaan eikä sitä kotimaassa ole, miksei rekytoitaisi ulkomailta. Näin voisi Suomikin tarpeen vaatiessa toimia. Pääasia on, että prosessi olisi halittu. Nykytilanne siirtolaisvirtojen osalta ei Euroopassa oikein näytä sitä millään muotoa olevan.

 

Mitä sitten pitäisi tehdä varsinaiselle ongelmalle Syyriassa ja muilla kriisialueilla? Tämä on laaja kysymys ja varmasti ihan oman kirjoitelmansa aihe. Tarjoaisin lääkkeeksi jo tutuksi käynyttä mantraa hädänalaisten auttamisesta lähialueillaan. Ideealimailmassa kansainvälinen yhteisö rakentaisi kriisialueen lähelle laadukkaita pakolaisleireijä, joilla sitten kriisin pitkittyessä voitaisiin käsitellä turvapaikkahakemuksia myös kolmansiin maihin hallitusti ja siten, että kokonaiset perheetkin pääsisivät prosessiin mukaan. Tämän tyyppistä mallia maalailee Iltalehden blogissaan geopolitiikan tutkija Alan Salehzadeh. Siihen on helppo yhtyä. Kuvatussa järjestelmässä turvaan pääsisivät paremmin myös naiset ja lapset, eivät vain hyväkuntoiset parhaassa iässään olevat miehet, nuo sukulaissieluni.

 

Mutta se olisi ideaalimailmassa se. Euroopan nykyisen kaoottisena näyttäytyvän siirtolaistilanteen ainoita hyviä puolia lienee, että se on herättänyt. Jotain on oikeasti pakko tehdä. Haasteita on pakko ruveta ratkomaan Unionin tasolla. Enää jokainen maa ei voi vain vetää kotiin päin.

 

 

 

]]>
2 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202350-mika-kumma-pakolaiskriisi#comments Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisi Maahanmuttopolitiikka Suomen pakolaiset Turvapaikanhakijat Sat, 12 Sep 2015 15:25:49 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202350-mika-kumma-pakolaiskriisi
Hallitusohjelma, Kauko Röyhkä ja minä http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195986-sipilan-hallitusohjelma-kauko-royhka-ja-mina <p>&nbsp;</p><p>Muusikko ja kirjailija <a href="http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1432787705739.html" target="_blank">Kauko Röyhkä esitti eilen Facebook-sivuillaan näkemyksiä</a> uudesta hallitusohjelmasta ja siihen sisältyvistä leikkauksista. Röyhkän mukaan suomalaiset ovat muun muassa tottuneet liian hyvään ja uuden hallituksen suunnitelma korjausliike oli siten odotettavissa ja paikallaan. Tällaiset kommentit eivät kaikkia Röyhkää sosiaalisessa mediassa seuraavia miellyttäneet. Monet väitetysti liian hyvään tottuneet suomalaiset älähtivät: väärin ajateltu ja kirjoitettu! Epistä! Muusikko itse puolestaan turhaantui palautteesta ja pohdiskeli jättävänsä koko Facebookin, kanavan jossa hän on kiitettävän aktiivisesti ja ansiokkaasti ajatuksiaan jakanut.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhdyn paljolti Röyhkän kirjoituksissaan esittämiin ajatuksiin. Suomen valtion kestävyysvaje on melkoinen ja jotain on tehtävä. Saavuttettujen etujen leikkaaminen tuntuu kuitenkin olevan monelle suomalaiselle ajatuksena mahdoton ja johtaa heidän mielestään välittömästi suomalaisen hyvinvoinnin perikatoon. Tässä mielessä Sipilän hallitusohjelma on rohkea ja kunnioitettavakin. Se ei vaikuta puuhastelulta, vaan systeemiä ilmeisesti oikeasti yritetään muuttaa. Tulevan hallituksen ohjelmasta eri piireissä noussut äläkkä on siten hyvin ymmärrettävä. Tällaiseen ei ole Suomessa totuttu.</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta entäs me suomalaiset, olemmeko me siten tottuneet liian hyvään? Mielestäni osin kyllä. Annan muutaman satunnaisen esimerkin</p><p>&nbsp;</p><p>Jokunen vuosi takaperin vuokrasin työhuonetta espoolaisessa toimistohotellissa. Viitisen vuotta kestäneen vuokrasopimukseni aikana muistan nähneeni tiloja siivoamassa yhden kantasuomalaisen oloisen siivoojan. Sama näyttää toistuvan myös pääkaupunkiseudun marketeissa. Kantasuomalaisia ei juuri siivoomassa näe. Hommat hoitaa pääsääntöisesti paljon parjattu maahanmuuttaja. Miksi ihmeessä näin?</p><p>&nbsp;</p><p>Yksi syy on varmaankin työn huono status, onhan ymmärtääkseni kyseessä varsinkin monen nuoren mielestä niin sanottu paskahomma. Tällainen ajatus on kuitenkin yhteiskunnallisestikin kovin turmiollinen, väitän. Nähdäkseni juuri suomalaisten nuorten pitäisi esimerkiksi nuo siivoushommat miehittää, sillä mikä muu saa ponnistelemaan eteenpäin kuin vähän kehnommat ja raskaammat työtehtävät. Ja Eteenpäin ponnistelu on hyvä, sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Nyt monelta tämä kokemus taitaa puuttua kun mikään ei siihen velvoita. Ei ole pakko jos ei halua.</p><p>&nbsp;</p><p>Toinen syy on varmaan palkkaus. Toki voidaan sanoa, että joistakin työtehtävistä saadulla palkalla ei elä ja vaikkapa siivousalan yrittäjät ottavat töihin maahanmuuttajia, koska nämä eivät välttämättä tunne työsuhde-etujaan ja tekevät siten työt halvemmalla. Tämä on varmaan joissain tapauksissa totta. Mutta sitten toisaalta, myös nämä ulkosuomalaiset siivousalan työntelkjät asuvat Suomessa ja tulevat ilmeisesti toimeen. Miksei sitten kantasuomalainen tulisi? Eikä myöskään liene lopulta kenenkään etu, että Suomeen syntyisi matalapalkka-alojen halpatyövoimaa tarjoava maahanmuuttajakasti.</p><p>&nbsp;</p><p>Toisaalta ymmärrän tässä yrittäjiäkin. Kolikolla on kaksi puolta. Maailman köyhemmistä ja epävakaammista osista tulleilla ihmisillä on epäilemättä kova motivaatio tehdä ihan mitä tahansa rehellisiä työtä. Epäilen, että etunsa tuntevien kantasuomalaisten tapauksessa ei aina näin ole, kuten Röyhkäkin polemiikkia herättäneessä FB-kirjoituksessaan antaa ymmärtää. Miksi siis sellainen palkata?</p><p>&nbsp;</p><p>Toinen esimerkkini liittyy matkailuun. Uteliaana henkilönä vietän paljon aikaa matkustellen maailmalla ja aika ajoin näillä retkilläni vastaan tulee myös muita suomalaisia. Hämmästyttävän moni viime vuosina kohtaamistani reissaajista matkustelee ainakin osittain Suomen veronmaksajien kustannuksella. Työtön voi olla nykyään missä päin palloa tahansa ja varsinkin köyhemmissä maissa vaikkapa ansiosidonnaisella viettää sangen hyvää elämää. Joku viettää vuorotteluvapaata, jotkut ovat tukea nostavia opiskelijoita. Näiden elämäntapamatkailijoiden kunniaksi on tosin todettava, että useimmat itsekin ihmettelevät Suomen systeemiä ja ymmärtävät, että moinen järjestelmä ei voi olla pidemmän päälle kestävä. Ovathan he tyypillisesti hyvin erilaisiakin systeemejä &ndash; ja maailmaa &ndash; nähneet. Mutta kun ilmaista rahaa on tarjolla, miksei sitä ottaisi vastaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Pieniähän edellä esitetyt esimerkit ovat valtion mittakaavassa, sen ymmärrän. Varisinkaan muutama maailmalle suomalaiset veroeurot kantava matkailija ei taida kovin suuri menoerä olla, eikä loppujen lopuksi mielestään huonoille työtehtäville nyrpistelevä ja mieluummin tuilla elävä nuorisokaan yksinään valtiolaivaa upota. Mielestäni ongelma on kuitenkin syvemmällä ja se liittyy asenteisiin. Samantyyppisiä esimerkkejä on epäilemättä löydettävissä useimmilta elämänalueilta joihin valtion toimet jotenkin liittyvät. Kansalaisilla on kovasti oikeuksia ja etuja, mutta kovin vähän velvollisuuksia. Kaikki tämä olisi ihan good ja fine jos Suomella olisi siihen rahaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei niin enää entisessä mittakaavassa ole.</p><p>&nbsp;</p><p>Korjausliike lienee siis paikallaan. Saapa nähdä miten Sipilä hallituksineen siinä onnistuu vai meneekö kaikki hirvittävällä tavalla pieleen kuten oppositio - tehtävänsä oppositiona täyttäen - ennustaa. Itse ainakin tunnustan rehellisesti, etten tiedä mikä olisi oikea tapa ruveta Suomen taloutta pelastamaan. Puuhastelemalla ja näennäispäätöksiä tekemällä se ei ainakaan onnistu, siitä edellinen hallituskausi toimi hyvänä esimerkkinä. Tässä mielessä olen itse taipuvainen ajattelemaan huononkin päätöksen olevan päättämättömyyttä parempi vaihtoehto. Sittenpähän nähdään. Ja voidaan tarvittaessa kurssia korjata. Ajautumalla tuskin ikinä tai missään päästään hyvään lopputulokseen.</p><p>&nbsp;</p><p>Ja kun tuosta maailmanmatkailustakin oli edellä puhe, on hyvä muistaa Suomen olevan näiden leikkausten ja säästöjen jälkeenkin - sikäli kun ne toteutuvat - edelleen yksi maailman vauraimmista maista kansalaisilleen elää ja asua. Elintasokuilu vaikkapa moneen Afrikan maahan ei muutu käytännössä miksikään, niin syvä ja leveä se on.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä esitti eilen Facebook-sivuillaan näkemyksiä uudesta hallitusohjelmasta ja siihen sisältyvistä leikkauksista. Röyhkän mukaan suomalaiset ovat muun muassa tottuneet liian hyvään ja uuden hallituksen suunnitelma korjausliike oli siten odotettavissa ja paikallaan. Tällaiset kommentit eivät kaikkia Röyhkää sosiaalisessa mediassa seuraavia miellyttäneet. Monet väitetysti liian hyvään tottuneet suomalaiset älähtivät: väärin ajateltu ja kirjoitettu! Epistä! Muusikko itse puolestaan turhaantui palautteesta ja pohdiskeli jättävänsä koko Facebookin, kanavan jossa hän on kiitettävän aktiivisesti ja ansiokkaasti ajatuksiaan jakanut.

 

Yhdyn paljolti Röyhkän kirjoituksissaan esittämiin ajatuksiin. Suomen valtion kestävyysvaje on melkoinen ja jotain on tehtävä. Saavuttettujen etujen leikkaaminen tuntuu kuitenkin olevan monelle suomalaiselle ajatuksena mahdoton ja johtaa heidän mielestään välittömästi suomalaisen hyvinvoinnin perikatoon. Tässä mielessä Sipilän hallitusohjelma on rohkea ja kunnioitettavakin. Se ei vaikuta puuhastelulta, vaan systeemiä ilmeisesti oikeasti yritetään muuttaa. Tulevan hallituksen ohjelmasta eri piireissä noussut äläkkä on siten hyvin ymmärrettävä. Tällaiseen ei ole Suomessa totuttu.

 

Mutta entäs me suomalaiset, olemmeko me siten tottuneet liian hyvään? Mielestäni osin kyllä. Annan muutaman satunnaisen esimerkin

 

Jokunen vuosi takaperin vuokrasin työhuonetta espoolaisessa toimistohotellissa. Viitisen vuotta kestäneen vuokrasopimukseni aikana muistan nähneeni tiloja siivoamassa yhden kantasuomalaisen oloisen siivoojan. Sama näyttää toistuvan myös pääkaupunkiseudun marketeissa. Kantasuomalaisia ei juuri siivoomassa näe. Hommat hoitaa pääsääntöisesti paljon parjattu maahanmuuttaja. Miksi ihmeessä näin?

 

Yksi syy on varmaankin työn huono status, onhan ymmärtääkseni kyseessä varsinkin monen nuoren mielestä niin sanottu paskahomma. Tällainen ajatus on kuitenkin yhteiskunnallisestikin kovin turmiollinen, väitän. Nähdäkseni juuri suomalaisten nuorten pitäisi esimerkiksi nuo siivoushommat miehittää, sillä mikä muu saa ponnistelemaan eteenpäin kuin vähän kehnommat ja raskaammat työtehtävät. Ja Eteenpäin ponnistelu on hyvä, sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Nyt monelta tämä kokemus taitaa puuttua kun mikään ei siihen velvoita. Ei ole pakko jos ei halua.

 

Toinen syy on varmaan palkkaus. Toki voidaan sanoa, että joistakin työtehtävistä saadulla palkalla ei elä ja vaikkapa siivousalan yrittäjät ottavat töihin maahanmuuttajia, koska nämä eivät välttämättä tunne työsuhde-etujaan ja tekevät siten työt halvemmalla. Tämä on varmaan joissain tapauksissa totta. Mutta sitten toisaalta, myös nämä ulkosuomalaiset siivousalan työntelkjät asuvat Suomessa ja tulevat ilmeisesti toimeen. Miksei sitten kantasuomalainen tulisi? Eikä myöskään liene lopulta kenenkään etu, että Suomeen syntyisi matalapalkka-alojen halpatyövoimaa tarjoava maahanmuuttajakasti.

 

Toisaalta ymmärrän tässä yrittäjiäkin. Kolikolla on kaksi puolta. Maailman köyhemmistä ja epävakaammista osista tulleilla ihmisillä on epäilemättä kova motivaatio tehdä ihan mitä tahansa rehellisiä työtä. Epäilen, että etunsa tuntevien kantasuomalaisten tapauksessa ei aina näin ole, kuten Röyhkäkin polemiikkia herättäneessä FB-kirjoituksessaan antaa ymmärtää. Miksi siis sellainen palkata?

 

Toinen esimerkkini liittyy matkailuun. Uteliaana henkilönä vietän paljon aikaa matkustellen maailmalla ja aika ajoin näillä retkilläni vastaan tulee myös muita suomalaisia. Hämmästyttävän moni viime vuosina kohtaamistani reissaajista matkustelee ainakin osittain Suomen veronmaksajien kustannuksella. Työtön voi olla nykyään missä päin palloa tahansa ja varsinkin köyhemmissä maissa vaikkapa ansiosidonnaisella viettää sangen hyvää elämää. Joku viettää vuorotteluvapaata, jotkut ovat tukea nostavia opiskelijoita. Näiden elämäntapamatkailijoiden kunniaksi on tosin todettava, että useimmat itsekin ihmettelevät Suomen systeemiä ja ymmärtävät, että moinen järjestelmä ei voi olla pidemmän päälle kestävä. Ovathan he tyypillisesti hyvin erilaisiakin systeemejä – ja maailmaa – nähneet. Mutta kun ilmaista rahaa on tarjolla, miksei sitä ottaisi vastaan.

 

Pieniähän edellä esitetyt esimerkit ovat valtion mittakaavassa, sen ymmärrän. Varisinkaan muutama maailmalle suomalaiset veroeurot kantava matkailija ei taida kovin suuri menoerä olla, eikä loppujen lopuksi mielestään huonoille työtehtäville nyrpistelevä ja mieluummin tuilla elävä nuorisokaan yksinään valtiolaivaa upota. Mielestäni ongelma on kuitenkin syvemmällä ja se liittyy asenteisiin. Samantyyppisiä esimerkkejä on epäilemättä löydettävissä useimmilta elämänalueilta joihin valtion toimet jotenkin liittyvät. Kansalaisilla on kovasti oikeuksia ja etuja, mutta kovin vähän velvollisuuksia. Kaikki tämä olisi ihan good ja fine jos Suomella olisi siihen rahaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei niin enää entisessä mittakaavassa ole.

 

Korjausliike lienee siis paikallaan. Saapa nähdä miten Sipilä hallituksineen siinä onnistuu vai meneekö kaikki hirvittävällä tavalla pieleen kuten oppositio - tehtävänsä oppositiona täyttäen - ennustaa. Itse ainakin tunnustan rehellisesti, etten tiedä mikä olisi oikea tapa ruveta Suomen taloutta pelastamaan. Puuhastelemalla ja näennäispäätöksiä tekemällä se ei ainakaan onnistu, siitä edellinen hallituskausi toimi hyvänä esimerkkinä. Tässä mielessä olen itse taipuvainen ajattelemaan huononkin päätöksen olevan päättämättömyyttä parempi vaihtoehto. Sittenpähän nähdään. Ja voidaan tarvittaessa kurssia korjata. Ajautumalla tuskin ikinä tai missään päästään hyvään lopputulokseen.

 

Ja kun tuosta maailmanmatkailustakin oli edellä puhe, on hyvä muistaa Suomen olevan näiden leikkausten ja säästöjen jälkeenkin - sikäli kun ne toteutuvat - edelleen yksi maailman vauraimmista maista kansalaisilleen elää ja asua. Elintasokuilu vaikkapa moneen Afrikan maahan ei muutu käytännössä miksikään, niin syvä ja leveä se on.

 

]]>
8 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195986-sipilan-hallitusohjelma-kauko-royhka-ja-mina#comments Hallituksen leikkaukset Hallitusohjelma 2015 Juha Sipilän hallitus Kauko Röyhkä Fri, 29 May 2015 06:00:00 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195986-sipilan-hallitusohjelma-kauko-royhka-ja-mina
8000 kilometriä Afrikan maanteillä – mitä opin? http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184657-8000-kilometria-afrikan-maanteilla-%E2%80%93-mita-opin <p>Afrikan tutkimusmatkamme on nyt kestänyt puolisentoista kuukautta ja kilometrejä Kapkaupungista Tansanian Dar es Salaamiin - jossa tätä kirjoitan - on kertynyt noin 8000. Maita matkan varrelle on osunut kuusi: Etelä-Afrikka, Namibia, Botswana, Sambia, Malawi ja Tansania. Jotainhan tästä savotasta on väistämättä oppinut. Mietitäänpä mitä.</p><p>Ennen tätä ensimmäistä matkaani Afrikkaan koko manner oli mielikuvissani äärimmäisen korruptoitunut paikka. Ehkä suurin tähänastisen matkan yllätys liittyy juuri tähän ennakkokäsitykseeni. Ei se näemmä olekaan sitä, ainakaan ruohonjuuritasolla. Rajojen ylittäminen ja viranomaisten &ndash; poliisin tarkastuspisteitä Afrikan maanteillä on sivumennen sanoen suorastaan koomisen tiheässä &ndash; kanssa toimiminen on ollut suorastaan hämmentävän helppoa. Lahjuksia ei ole pyydetty eikä maksettu. Raja-asemilla ei ole tarvinnut pahemmin vääntää.</p><p>Melkoinen yllätys, semminkin kun vertaa toimintaa vaikkapa entisten Neuvostotasavaltojen rajanylityksiin, joista niistäkin on kertynyt kokemuksia viime vuosilta. Pääosa Afrikan tullimiehistä on ollut paljon ammattimaisempia ja ystävällisempiä kuin heidän itäeurooppalaiset, ja osin keskiaasialaiset kollegansa. Tosin mitä kauemmas Etelä-Afrikasta matka on edennyt, sitä alkeellisempaa on tullitoiminta ollut. Muutamalla viimeisellä rajalla kirjanpito on tehty käsipelillä suureen vihkoon. Tietokoneitakin tullitoimistoissa näyttää olevan, mutta niitä ei jostain syystä käytetä. Aikaa palaa.</p><p>Infrastruktuurin kuten teiden taso on vaihdellut maasta ja alueesta toiseen. Yleisesti ottaen tiet ovat olleet kuitenkin paremmassa kunnossa kuin olisin niiden olettanut olevan, vaikka satunnaisiin huonompiinkin pätkiin on toki törmätty. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tarvinnut kääntyä takaisin etsimään korvaavaa reittiä muualta. Yllättävä positiivinen havainto oli myös esimerkiksi hanaveden laatu Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Sitä nimittäin voi juoda. Joinkin. Enkä kipeytynyt. Enpä olisi tätäkään ennalta uskonut.</p><p>Toisaalta infrassa on myös osin pahoja puutteita. Esimerkiksi Botswanassa sähköt olivat poikki tämän tästä. Joskus koko kaupunki saattoi olla pimeänä. Kun sataa, sähköt menevät poikki, meille itsestäänselvyytenä kerrottiin. Kännykkäverkot toimivat myös aika epävarmasti eikä kenttää paikallisilla liittymilläkään aina ole. Suomalainen Soneran liittymä on kaikissa maissa verkon kuitenkin löytänyt, sikäli kun jokin sellainen on kyseiseltä alueelta ollut löydettävissä. Wifi-verkkoja on löytynyt useammasta paikasta kuin olisin niitä uskonut löytyvän. Myös niiden toiminta on tosin aika hidasta ja epävarmaa. Vaikkapa liikkuvan kuvan katselemisesta on näitä verkkoja käyttäen turha haaveilla.</p><p>Jos eri maiden infrastruktuurit ovat olleet jossain määrin erilaiset, ovat niitä olleet myös maiden asukkaat. Matkan varrella kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisen logiikan mukaisesti.</p><p>Botswanassa taasen oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Luonnonlapsia. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Varsinaisia vaaranpaikkoja ei tosin täälläkään ole ollut.</p><p>Vaan ei tämä tähän jää. Jos kaikki menee suunnitellusti ja kuu on Afrikan taivaalla oikeassa asennossa, on tarkoitus ajaa auto ihan päätyyn asti. Seuraavana vuorossa on Kenia, jonka jälkeen reitti vie läpi Etiopian ja Sudanin päättyäkseen Välimeren rannalle Egyptiin. Jo taitettu matkareitti selviää oheisesta kartasta.</p><p>Seikkaperäisempiä raportteja ja yleisempiä mietteitä matkan varrelta voi seurata edelleen matkablogistani osoitteessa <a href="http://www.rantapallo.fi/havaintoja">www.rantapallo.fi/havaintoja</a>. Myös Facebook-sivu päivittyy. Sen osoite on: <a href="http://www.facebook.com/havaintoja" title="www.facebook.com/havaintoja">www.facebook.com/havaintoja</a>.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Afrikan tutkimusmatkamme on nyt kestänyt puolisentoista kuukautta ja kilometrejä Kapkaupungista Tansanian Dar es Salaamiin - jossa tätä kirjoitan - on kertynyt noin 8000. Maita matkan varrelle on osunut kuusi: Etelä-Afrikka, Namibia, Botswana, Sambia, Malawi ja Tansania. Jotainhan tästä savotasta on väistämättä oppinut. Mietitäänpä mitä.

Ennen tätä ensimmäistä matkaani Afrikkaan koko manner oli mielikuvissani äärimmäisen korruptoitunut paikka. Ehkä suurin tähänastisen matkan yllätys liittyy juuri tähän ennakkokäsitykseeni. Ei se näemmä olekaan sitä, ainakaan ruohonjuuritasolla. Rajojen ylittäminen ja viranomaisten – poliisin tarkastuspisteitä Afrikan maanteillä on sivumennen sanoen suorastaan koomisen tiheässä – kanssa toimiminen on ollut suorastaan hämmentävän helppoa. Lahjuksia ei ole pyydetty eikä maksettu. Raja-asemilla ei ole tarvinnut pahemmin vääntää.

Melkoinen yllätys, semminkin kun vertaa toimintaa vaikkapa entisten Neuvostotasavaltojen rajanylityksiin, joista niistäkin on kertynyt kokemuksia viime vuosilta. Pääosa Afrikan tullimiehistä on ollut paljon ammattimaisempia ja ystävällisempiä kuin heidän itäeurooppalaiset, ja osin keskiaasialaiset kollegansa. Tosin mitä kauemmas Etelä-Afrikasta matka on edennyt, sitä alkeellisempaa on tullitoiminta ollut. Muutamalla viimeisellä rajalla kirjanpito on tehty käsipelillä suureen vihkoon. Tietokoneitakin tullitoimistoissa näyttää olevan, mutta niitä ei jostain syystä käytetä. Aikaa palaa.

Infrastruktuurin kuten teiden taso on vaihdellut maasta ja alueesta toiseen. Yleisesti ottaen tiet ovat olleet kuitenkin paremmassa kunnossa kuin olisin niiden olettanut olevan, vaikka satunnaisiin huonompiinkin pätkiin on toki törmätty. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tarvinnut kääntyä takaisin etsimään korvaavaa reittiä muualta. Yllättävä positiivinen havainto oli myös esimerkiksi hanaveden laatu Etelä-Afrikassa ja Namibiassa. Sitä nimittäin voi juoda. Joinkin. Enkä kipeytynyt. Enpä olisi tätäkään ennalta uskonut.

Toisaalta infrassa on myös osin pahoja puutteita. Esimerkiksi Botswanassa sähköt olivat poikki tämän tästä. Joskus koko kaupunki saattoi olla pimeänä. Kun sataa, sähköt menevät poikki, meille itsestäänselvyytenä kerrottiin. Kännykkäverkot toimivat myös aika epävarmasti eikä kenttää paikallisilla liittymilläkään aina ole. Suomalainen Soneran liittymä on kaikissa maissa verkon kuitenkin löytänyt, sikäli kun jokin sellainen on kyseiseltä alueelta ollut löydettävissä. Wifi-verkkoja on löytynyt useammasta paikasta kuin olisin niitä uskonut löytyvän. Myös niiden toiminta on tosin aika hidasta ja epävarmaa. Vaikkapa liikkuvan kuvan katselemisesta on näitä verkkoja käyttäen turha haaveilla.

Jos eri maiden infrastruktuurit ovat olleet jossain määrin erilaiset, ovat niitä olleet myös maiden asukkaat. Matkan varrella kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisen logiikan mukaisesti.

Botswanassa taasen oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Luonnonlapsia. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Varsinaisia vaaranpaikkoja ei tosin täälläkään ole ollut.

Vaan ei tämä tähän jää. Jos kaikki menee suunnitellusti ja kuu on Afrikan taivaalla oikeassa asennossa, on tarkoitus ajaa auto ihan päätyyn asti. Seuraavana vuorossa on Kenia, jonka jälkeen reitti vie läpi Etiopian ja Sudanin päättyäkseen Välimeren rannalle Egyptiin. Jo taitettu matkareitti selviää oheisesta kartasta.

Seikkaperäisempiä raportteja ja yleisempiä mietteitä matkan varrelta voi seurata edelleen matkablogistani osoitteessa www.rantapallo.fi/havaintoja. Myös Facebook-sivu päivittyy. Sen osoite on: www.facebook.com/havaintoja.

 

]]>
0 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184657-8000-kilometria-afrikan-maanteilla-%E2%80%93-mita-opin#comments Afrikka Sun, 18 Jan 2015 13:52:08 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184657-8000-kilometria-afrikan-maanteilla-–-mita-opin
Mikä Afrikassa mättää? Siitä täytyy ottaa selvää http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182803-mika-afrikassa-mattaa-siita-taytyy-ottaa-selvaa <p>&nbsp;</p><p>Afrikka on manner, jota kohtaan minulla on suuria ennakkoluuloja. Tämän tunnustan rehellisesti. Kenties enemmän kuin mitään muuta maanosaa. Suomen mediaan kantautuvat uutiset ovat lähtökohtaisesti huonoja. Sotia ja levottomuuksia, korruptiota ja taloudellista alisuoriutumista. Hiv ja Ebola. Asiat tuntuvat menevän vain ja ainoastaan päin seiniä. Ei liene siten ihme, että mielikuvani eivät ole mairittelevia.</p><p>&nbsp;</p><p>Toisaalta Afrikka on valtava maanosa eikä sen maita kaiketi sovi mitenkään koplata yhteen kategoriaan. Aivan yhtä vähän, tai jopa vielä vähemmän, kuin Euroopasta voidaan puhua homogeenisena kulttuurillisena ja maantieteellisenä alueena. Lisäksi osa maista on luonnonvaroiltaan sangen rikkaita, jonka voisi kuvitella näkyvän jotenkin myös paikallisten asukkaiden elämässä ja yhteiskunnan toimivuudessa. Eivät kai kansainväliset yritykset aivan kaikkea hyvinvointia kuitenkaan pysty vaikkapa erinäisistä kaivoksista ulosmittaamaan.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tällaiset olivat ristiriitaiset, vuosien varrella uutisvirran perusteella muodostamat käsitykseni Afrikan mantereesta. Ovatkohan ne lainkaan oikeita? Olenko mediapelin uhri?</p><p>&nbsp;</p><p>Tätä ei yksinkertaisesti voi tietää muuten kuin menemällä itse katsomaan mistä on kysymys. Joulukuun ensimmäisenä näin teinkin. Tarkoitus on tulevan talven aikana ajaa maanteitse&nbsp; Afrikan manner enemmän tai vähemmän läpi etelästä pohjoiseen. Taakse tässä vaiheessa ovat jääneet Etelä-Afrikka ja Namibia. Juuri nyt työn alla on Botswana. Tunnustettava on, että käsitykseni ovat jo hieman muuttuneet. Ne muuttunevat vielä lisää.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Matkani etenemiseen voi perehtyä</strong> seikkaperäisemmin matkablogissani osoitteessa <a href="http://www.rantapallo.fi/havaintoja/">rantapallo.fi/havaintoja</a>. Sosiaalisessa mediassa paras seurantakanava lienee osoite <a href="http://www.facebook.com/havaintoja">facebook.com/havaintoja</a>. Vaikka en voine täysin maailmanpoliittisia pohdiskelujakaan välttää, lienee kyseessä enemmän matkakertomus. Siispä se kuulunee luontevasti paremmin matkablogiin, eikä niinkään tänne.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Afrikka on manner, jota kohtaan minulla on suuria ennakkoluuloja. Tämän tunnustan rehellisesti. Kenties enemmän kuin mitään muuta maanosaa. Suomen mediaan kantautuvat uutiset ovat lähtökohtaisesti huonoja. Sotia ja levottomuuksia, korruptiota ja taloudellista alisuoriutumista. Hiv ja Ebola. Asiat tuntuvat menevän vain ja ainoastaan päin seiniä. Ei liene siten ihme, että mielikuvani eivät ole mairittelevia.

 

Toisaalta Afrikka on valtava maanosa eikä sen maita kaiketi sovi mitenkään koplata yhteen kategoriaan. Aivan yhtä vähän, tai jopa vielä vähemmän, kuin Euroopasta voidaan puhua homogeenisena kulttuurillisena ja maantieteellisenä alueena. Lisäksi osa maista on luonnonvaroiltaan sangen rikkaita, jonka voisi kuvitella näkyvän jotenkin myös paikallisten asukkaiden elämässä ja yhteiskunnan toimivuudessa. Eivät kai kansainväliset yritykset aivan kaikkea hyvinvointia kuitenkaan pysty vaikkapa erinäisistä kaivoksista ulosmittaamaan. 

 

Tällaiset olivat ristiriitaiset, vuosien varrella uutisvirran perusteella muodostamat käsitykseni Afrikan mantereesta. Ovatkohan ne lainkaan oikeita? Olenko mediapelin uhri?

 

Tätä ei yksinkertaisesti voi tietää muuten kuin menemällä itse katsomaan mistä on kysymys. Joulukuun ensimmäisenä näin teinkin. Tarkoitus on tulevan talven aikana ajaa maanteitse  Afrikan manner enemmän tai vähemmän läpi etelästä pohjoiseen. Taakse tässä vaiheessa ovat jääneet Etelä-Afrikka ja Namibia. Juuri nyt työn alla on Botswana. Tunnustettava on, että käsitykseni ovat jo hieman muuttuneet. Ne muuttunevat vielä lisää.

 

Matkani etenemiseen voi perehtyä seikkaperäisemmin matkablogissani osoitteessa rantapallo.fi/havaintoja. Sosiaalisessa mediassa paras seurantakanava lienee osoite facebook.com/havaintoja. Vaikka en voine täysin maailmanpoliittisia pohdiskelujakaan välttää, lienee kyseessä enemmän matkakertomus. Siispä se kuulunee luontevasti paremmin matkablogiin, eikä niinkään tänne.

 

 

]]>
9 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182803-mika-afrikassa-mattaa-siita-taytyy-ottaa-selvaa#comments Etelä-Afrikka Keski-Afrikka Sun, 21 Dec 2014 16:07:59 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182803-mika-afrikassa-mattaa-siita-taytyy-ottaa-selvaa
Venäjästä ja Kiinasta, yhdessä ja erikseen http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177826-venajasta-ja-kiinasta-yhdessa-ja-erikseen <p>Kolmisen vuotta sitten minulla oli tilaisuus matkustaa maanteitse Suomesta Kazakstanin kautta Kiinaan ja myöhemmin palata tältä samaiselta matkalta kuuluisaa Siperian rataa pitkin takaisin kotikonnuille. Valtaisa Venäjänmaa tuli siis kuljettua - ainakin osittain - läpi kahteen kertaan. Kiinassa olen tuon matkan jälkeen käynyt toistamiseen ja sielläkin pintateitse kuljettuja kilometrejä on kaiken kaikkiaan tainnut kertyä reilusti yli kymmenen tuhatta.</p><p>&nbsp;</p><p>Edellä mainittu ei tietenkään tee minusta sen paremmin Venäjän kuin Kiinankaan asiantuntijaa. En anna tämän tosiasian kuitenkaan liikaa vaivata mieltäni ja esittää siitä huolimatta joitakin mietteitä näistä molemmista monesti suurvallaksikin mainituista maasta, yhdessä ja erikseen. Olenhan sentään jotain nähnyt. Ihan omin silminkin.</p><p>&nbsp;</p><p>Venäjä on kooltaan valtava. Sen ymmärtää hyvin kun istuu viidettä vuorokautta yli lukuisten aikavyöhykkeiden kulkevassa junassa matkalla Mongoliasta kohti Moskovaa. Pelkästään luonnonvaroja ajatellen maan potentiaali on epäilemättä - ihan kuin kokonsakin - valtaisa. Tätä valtavaa potentiaalia ajatellen on hieman hämmentävää havaita, missä kunnossa Venäjän infrastruktuuri silmämääräisesti tarkastellen on. Rappiolla. Sosialistisen realismin jäljet näkyivät yhä suurten kaupunkien keskustoja lukuun ottamatta kaikkialla. Monet päätietkin olivat usein perin huonossa kunnossa ja rakennetun ympäristön tila yleisesti lohduton ja masentava.</p><p>&nbsp;</p><p>Ei ihmetytä jos moisessa ympäristössä ei pahemmin innovoida vaan juodaan mieluummin vaikkapa vodkaa. Muistan monesti kuulleeni, että venäläiset miehet elävät keskimäärin alle kuusikymppisiksi. Tarkistin. Vuosituhannen vaihteessa näin olikin, mutta ei ole enää [1]. Vaikka miesten keskimääräinen elinikä on noussutkin useita vuosia yli kuudenkymmenen, Venäjällä on yhä suuri kansanterveysongelma. Jos tätä Vanity Fairin artikkelia [2] on uskominen, tällä hetkellä 15-vuotias venäläinen nuorimies voi odottaa elävänsä kolme vuotta lyhyemmän elämän kuin ikätoverinsa Haitissa. Melko surullinen ennuste, sekä venäläiselle teinipojalle että hänen kotimaalleen.</p><p>&nbsp;</p><p>Omat ongelmansa on Kiinallakin. Satuin matkustamaan viimeksi Pekingiin tammikuussa 2013, jolloin kaupunki kärsi maailmanennätysarvoja rikkoneista ilmansaastelukemista. Näkyvyys savusumun läpi maan pinnallakin oli vain muutamia satoja metrejä. Kiinalaiset ovat kovia tupakkamiehiä, joten miesväestö tuntui puhdistavan hengitysilmaansa lähinnä vetämällä sitä savukkeen filtterin läpi. Myös Kiinan kansanterveysasioissa näyttää siten olevan kehitettävää sekä makro- että mikrotasolla.</p><p>&nbsp;</p><p>Tämä ei kuitenkaan näytä kiinalaisia hidastavan, sillä maassa yleisesti vallalla oleva toimeliaisuus on kunnioitusta herättävää. Jos arvata pitäisi, maassa on jo nyt maailman laajin - tai ainakin uusin ja hyväkuntoisin - moottoritieverkko. Uudet tiet ovat hämmästyttävän hyviä ja niitä rakennetaan koko ajan lisää ja kaikkialla ympäri Kiinaa. Sama pätee rautateihin. Luotijunaverkko laajenee suorastaan silmissä. Pelkästään Kiinan infrastruktuurihankkeita sivusta seuraillessa ei lainkaan ihmetytä, miksi Kiina on noussut yhdeksi maailman johtavista taloudellisista suurvalloista. Tekemisen meininki ja tahti maassa on omien havaintojeni mukaan huima.</p><p>&nbsp;</p><p>Kumpikaan näistä enemmän tai vähemmän totalitaarisesti hallitusta maasta ei ole mikään mallioppilas mitä tulee kansalaisoikeuksiin tai vaikkapa korruptioon. Tätä taustaa vasten on hieman merkillistä, miten suuresti Venäjän ja Kiinan kehityssuunnat kuitenkin eroavat toisistaan. Kiina ei liiemmin pidä melua itsestään. Venäjä taasen käyttäytyy tätä nykyä ulkopolitiikassaan perin aggressiivisesti, tekisipä mieleni sanoa takki auki, oletettuja sotilaallisia lihaksiaan pullistellen. Väistämättä tulee mieleen ajatus: laittaisivat oman maansa kuntoon ensin. Työsarkaa olisi.</p><p>&nbsp;</p><p>Venäjä ei raaka-aineiden lisäksi taida tuottaa oikein mitään merkittävää. Kiina taas tuntuu tätä nykyä tuottavan kaiken mahdollisen maailmassa. Ei ole vaikea ennustaa, kumpi näistä toimintamalleista kantaa valtiollisella tasolla pidemmälle ja on kestävämpi, ja kumpi niistä johtaisi siihen &quot;oikeaan&quot; suurvalta-asemaan, johon Venäjä tuntuu niin kovin, lähes pakkomielteenomaisesti, haluavan palata. Räyhäämällä kunnioitusta on vaikea saada. Se vaatii yleensä erilaisia, pitkäjänteisempiä tekoja. Niin ihmiselämässä kuin valtiotasollakin.</p><p>&nbsp;</p><p>Venäjän ja niin sanotun lännen välien viilennyttyä Ukrainan kriisin myötä aika ajoin silmiini on sattunut spekulaatioita siitä, miten Venäjä hakee uusia kumppaneita idästä liittoutuen jossain muodossa läheisesti Kiinan kanssa. Ja länsi vapisee. Tällaista skenaariota pidän kuitenkin sangen epätodennäköisenä. Miksi äärimmäisen käytännölliset ja vuosikymmenien aikajänteellä tekemisiään suunnittelevat kiinalaiset sekaantuisivat kumppanuustasolla geopoliittisilla areenoilla arvaamattomasti käyttäytyvään Venäjään, maahan jonka poliittinen suunnitelmallisuus näyttää välillä rajoittuvan vain muutamaan kuukauteen. Tällaiseen en usko paperilla kommunistisen mutta käytännössä varmaankin maailman markkinataloushenkisimmän maan Kiinan ryhtyvän. Sehän olisi huonoa bisnestä.</p><p>&nbsp;</p><p>Kaiken hyödyn Kiina tosin varmasti Venäjän ja länsimaiden viilentyneistä väleistä ottaa irti. Ja jää saamapuolelle. Tässäkin.&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Viitteet:</p><p>&nbsp;</p><p>[1] <a href="http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russian_male_and_female_life_expectancy.PNG" title="http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russian_male_and_female_life_expectancy.PNG">http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russian_male_and_female_life_expe...</a></p><p>&nbsp;</p><p>[2] <a href="http://www.vanityfair.com/online/daily/2014/03/numbers-vladimir-putin-doesnt-want-you-to-see" title="http://www.vanityfair.com/online/daily/2014/03/numbers-vladimir-putin-doesnt-want-you-to-see">http://www.vanityfair.com/online/daily/2014/03/numbers-vladimir-putin-do...</a></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kolmisen vuotta sitten minulla oli tilaisuus matkustaa maanteitse Suomesta Kazakstanin kautta Kiinaan ja myöhemmin palata tältä samaiselta matkalta kuuluisaa Siperian rataa pitkin takaisin kotikonnuille. Valtaisa Venäjänmaa tuli siis kuljettua - ainakin osittain - läpi kahteen kertaan. Kiinassa olen tuon matkan jälkeen käynyt toistamiseen ja sielläkin pintateitse kuljettuja kilometrejä on kaiken kaikkiaan tainnut kertyä reilusti yli kymmenen tuhatta.

 

Edellä mainittu ei tietenkään tee minusta sen paremmin Venäjän kuin Kiinankaan asiantuntijaa. En anna tämän tosiasian kuitenkaan liikaa vaivata mieltäni ja esittää siitä huolimatta joitakin mietteitä näistä molemmista monesti suurvallaksikin mainituista maasta, yhdessä ja erikseen. Olenhan sentään jotain nähnyt. Ihan omin silminkin.

 

Venäjä on kooltaan valtava. Sen ymmärtää hyvin kun istuu viidettä vuorokautta yli lukuisten aikavyöhykkeiden kulkevassa junassa matkalla Mongoliasta kohti Moskovaa. Pelkästään luonnonvaroja ajatellen maan potentiaali on epäilemättä - ihan kuin kokonsakin - valtaisa. Tätä valtavaa potentiaalia ajatellen on hieman hämmentävää havaita, missä kunnossa Venäjän infrastruktuuri silmämääräisesti tarkastellen on. Rappiolla. Sosialistisen realismin jäljet näkyivät yhä suurten kaupunkien keskustoja lukuun ottamatta kaikkialla. Monet päätietkin olivat usein perin huonossa kunnossa ja rakennetun ympäristön tila yleisesti lohduton ja masentava.

 

Ei ihmetytä jos moisessa ympäristössä ei pahemmin innovoida vaan juodaan mieluummin vaikkapa vodkaa. Muistan monesti kuulleeni, että venäläiset miehet elävät keskimäärin alle kuusikymppisiksi. Tarkistin. Vuosituhannen vaihteessa näin olikin, mutta ei ole enää [1]. Vaikka miesten keskimääräinen elinikä on noussutkin useita vuosia yli kuudenkymmenen, Venäjällä on yhä suuri kansanterveysongelma. Jos tätä Vanity Fairin artikkelia [2] on uskominen, tällä hetkellä 15-vuotias venäläinen nuorimies voi odottaa elävänsä kolme vuotta lyhyemmän elämän kuin ikätoverinsa Haitissa. Melko surullinen ennuste, sekä venäläiselle teinipojalle että hänen kotimaalleen.

 

Omat ongelmansa on Kiinallakin. Satuin matkustamaan viimeksi Pekingiin tammikuussa 2013, jolloin kaupunki kärsi maailmanennätysarvoja rikkoneista ilmansaastelukemista. Näkyvyys savusumun läpi maan pinnallakin oli vain muutamia satoja metrejä. Kiinalaiset ovat kovia tupakkamiehiä, joten miesväestö tuntui puhdistavan hengitysilmaansa lähinnä vetämällä sitä savukkeen filtterin läpi. Myös Kiinan kansanterveysasioissa näyttää siten olevan kehitettävää sekä makro- että mikrotasolla.

 

Tämä ei kuitenkaan näytä kiinalaisia hidastavan, sillä maassa yleisesti vallalla oleva toimeliaisuus on kunnioitusta herättävää. Jos arvata pitäisi, maassa on jo nyt maailman laajin - tai ainakin uusin ja hyväkuntoisin - moottoritieverkko. Uudet tiet ovat hämmästyttävän hyviä ja niitä rakennetaan koko ajan lisää ja kaikkialla ympäri Kiinaa. Sama pätee rautateihin. Luotijunaverkko laajenee suorastaan silmissä. Pelkästään Kiinan infrastruktuurihankkeita sivusta seuraillessa ei lainkaan ihmetytä, miksi Kiina on noussut yhdeksi maailman johtavista taloudellisista suurvalloista. Tekemisen meininki ja tahti maassa on omien havaintojeni mukaan huima.

 

Kumpikaan näistä enemmän tai vähemmän totalitaarisesti hallitusta maasta ei ole mikään mallioppilas mitä tulee kansalaisoikeuksiin tai vaikkapa korruptioon. Tätä taustaa vasten on hieman merkillistä, miten suuresti Venäjän ja Kiinan kehityssuunnat kuitenkin eroavat toisistaan. Kiina ei liiemmin pidä melua itsestään. Venäjä taasen käyttäytyy tätä nykyä ulkopolitiikassaan perin aggressiivisesti, tekisipä mieleni sanoa takki auki, oletettuja sotilaallisia lihaksiaan pullistellen. Väistämättä tulee mieleen ajatus: laittaisivat oman maansa kuntoon ensin. Työsarkaa olisi.

 

Venäjä ei raaka-aineiden lisäksi taida tuottaa oikein mitään merkittävää. Kiina taas tuntuu tätä nykyä tuottavan kaiken mahdollisen maailmassa. Ei ole vaikea ennustaa, kumpi näistä toimintamalleista kantaa valtiollisella tasolla pidemmälle ja on kestävämpi, ja kumpi niistä johtaisi siihen "oikeaan" suurvalta-asemaan, johon Venäjä tuntuu niin kovin, lähes pakkomielteenomaisesti, haluavan palata. Räyhäämällä kunnioitusta on vaikea saada. Se vaatii yleensä erilaisia, pitkäjänteisempiä tekoja. Niin ihmiselämässä kuin valtiotasollakin.

 

Venäjän ja niin sanotun lännen välien viilennyttyä Ukrainan kriisin myötä aika ajoin silmiini on sattunut spekulaatioita siitä, miten Venäjä hakee uusia kumppaneita idästä liittoutuen jossain muodossa läheisesti Kiinan kanssa. Ja länsi vapisee. Tällaista skenaariota pidän kuitenkin sangen epätodennäköisenä. Miksi äärimmäisen käytännölliset ja vuosikymmenien aikajänteellä tekemisiään suunnittelevat kiinalaiset sekaantuisivat kumppanuustasolla geopoliittisilla areenoilla arvaamattomasti käyttäytyvään Venäjään, maahan jonka poliittinen suunnitelmallisuus näyttää välillä rajoittuvan vain muutamaan kuukauteen. Tällaiseen en usko paperilla kommunistisen mutta käytännössä varmaankin maailman markkinataloushenkisimmän maan Kiinan ryhtyvän. Sehän olisi huonoa bisnestä.

 

Kaiken hyödyn Kiina tosin varmasti Venäjän ja länsimaiden viilentyneistä väleistä ottaa irti. Ja jää saamapuolelle. Tässäkin.     

 

 

Viitteet:

 

[1] http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russian_male_and_female_life_expectancy.PNG

 

[2] http://www.vanityfair.com/online/daily/2014/03/numbers-vladimir-putin-doesnt-want-you-to-see

 

 

]]>
9 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177826-venajasta-ja-kiinasta-yhdessa-ja-erikseen#comments Kiinan nousu Moderni Venäjä Sun, 12 Oct 2014 13:40:25 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177826-venajasta-ja-kiinasta-yhdessa-ja-erikseen
Minä, NATO ja Venäjän nykypolitiikka http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175767-mina-nato-ja-venajan-nykypolitiikka <p>Vielä vuosi sitten olin hyvin painokkaasti Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan. Jos aiheesta järjestettäisiin kansanäänestys nyt, äänestäisin empimättä liittymisen puolesta. Ei tarvitse olla se kuuluisa rakettitiedemies keksiäkseen miksi mieleni näin tyystin on muuttunut. Syy on tietysti Venäjä ja itäisen naapurimme käytös kansainvälisillä areenoilla vuonna 2014. Mutta ehkäpä selitän hieman tarkemmin.</p><p>&nbsp;</p><p>Pohjois-Atalantin puolustusliitto NATO ei ole ikinä ollut minulle mikään erityinen peikko. Palvelin 2000-luvun alussa vuoden NATO-johtoisessa kriisinhallintaoperaatiossa entisessä Jugoslaviassa. Ennen pestiäni minua jopa kurssitettiin jokunen viikko NATO-maassa ja NATO-upseereiden seassa, vaikka vain rauhankumppanuusmaan vaatimaton reservinupseeri olenkin. Järjestö ei siis sinänsä ole minulle outo. Yksi kansainvälinen instituutio muiden joukossa, kyllähän näitä maailmaan mahtuu.</p><p>&nbsp;</p><p>Tästä huolimatta en ollut ikinä pitänyt Suomen NATO-jäsenyyttä järkevänä. Näin, että se olisi tuonut Suomelle tarpeettomia lisäkustannuksia. En myöskään pitänyt todennäköisenä, että Yhdysvallat - sillä USA:n asevoimathan käytännössä NATO:n selkäranka on - aloittaisi kolmatta maailmansotaa vain Suomeen kohdistuneen agression takia, oli Suomi jäsen tai ei. Maailmanpolitiikka kun kuitenkin loppujen lopuksi on äärimmäisen käytännöllistä ja raadollista puuhaa riippumatta siitä, minkälaisia sopimuksia on valtioiden välillä tehty ja minkälaisia takuita annettu. Syrjäinen Suomi, no, se voidaan uhrata. Näin olin pohdiskellut.</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta ehkä tärkein syy aiempaan NATO-vastaisuuteeni oli se, että pidin suorastaan absurdina ajatusta, jonka mukaan Venäjä kohdistaisi sotilaallisia toimia alueelisesti pelkästään Suomea kohtaa. Ainut skenaario jossa Venäjä voisi Suomea sotilaallisesti kiusata liittyi nähdäkseni suurempaan Eurooppalaiseen kriisiin, jonka jalkoihin Suomikin olisi sitten voinut jäädä. Ja tällaisessa tilanteessa liittoutumatomuus olisi ollut ehkä enemmän hyöty kuin haitta. Myös tällä tavoin olin pohdiskellut.</p><p>&nbsp;</p><p>Ukrainan kriisi muutti kaiken. Venäjän esiteltyä viimeisen puolen vuoden aikana kattavasti uutta epälineaarista harmaan alueen sodankäyntiään Ukrainassa pidän edellä mainittua uhkakuvaa sinä kaikkein todennäköisimpänä, enkä suinkaan enää lainkaan absurdina.</p><p>&nbsp;</p><p>Taisin olla itänaapurimme suhteen naivi, enkä tainnut olla ainoa. EU on koko kriisin ajan vaikuttanut jossain määrin hämmentyneltä. Tämä ei ole ihme. Kukapa olisi uskonut, että eurooppalainen valtio rupeaa siirtelemään valtiollisia rajoja voimatoimin vuonna 2014. Pöyristyttävää. Eihän tällaista tapahdu. Suuntahan, kaikista talouden ongelmista huolimatta, on Euroopassa ollut kasvava integraatio, yhteistyö ja madaltuvat rajat. Ymmärrän europoliitikkojen tyrmistyksen. Tyrmistyinhän itsekin.</p><p>&nbsp;</p><p>Todettakoon vielä tähän loppuun, että pidän yhä todennäköisempänä sitä, että vaikka Suomi NATO:on kuuluisikin, eivät kumppanimme sitä maailmansotaa vain Suomen takia aloittaisi. Mutta sitten taas toisaalta, voisivathan ne aloittaakin. Kukaan ei tiedä. Eikä kukaan ole uskaltanut vielä koko NATO:n historiassa kokeilla.</p><p>&nbsp;</p><p>Panokset olisivat siten huimasti kovemmat. Putin joutuisi miettimään siirtojaan aivan eri tavalla kuin nyt, mikäli siis jostain merkillisestä syystä tulisi siihen tulokseen että Suomestakin pitäisi pala lohkaista. Jos ei muuta, niin Ukrainan esimerkki on opettanut ainakin sen, ettei ainakaan liitoutumattomalle maalle juurikaan apua moisessa tilanteessa ole kansainväliseltä yhteisöltä luvassa.</p> Vielä vuosi sitten olin hyvin painokkaasti Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan. Jos aiheesta järjestettäisiin kansanäänestys nyt, äänestäisin empimättä liittymisen puolesta. Ei tarvitse olla se kuuluisa rakettitiedemies keksiäkseen miksi mieleni näin tyystin on muuttunut. Syy on tietysti Venäjä ja itäisen naapurimme käytös kansainvälisillä areenoilla vuonna 2014. Mutta ehkäpä selitän hieman tarkemmin.

 

Pohjois-Atalantin puolustusliitto NATO ei ole ikinä ollut minulle mikään erityinen peikko. Palvelin 2000-luvun alussa vuoden NATO-johtoisessa kriisinhallintaoperaatiossa entisessä Jugoslaviassa. Ennen pestiäni minua jopa kurssitettiin jokunen viikko NATO-maassa ja NATO-upseereiden seassa, vaikka vain rauhankumppanuusmaan vaatimaton reservinupseeri olenkin. Järjestö ei siis sinänsä ole minulle outo. Yksi kansainvälinen instituutio muiden joukossa, kyllähän näitä maailmaan mahtuu.

 

Tästä huolimatta en ollut ikinä pitänyt Suomen NATO-jäsenyyttä järkevänä. Näin, että se olisi tuonut Suomelle tarpeettomia lisäkustannuksia. En myöskään pitänyt todennäköisenä, että Yhdysvallat - sillä USA:n asevoimathan käytännössä NATO:n selkäranka on - aloittaisi kolmatta maailmansotaa vain Suomeen kohdistuneen agression takia, oli Suomi jäsen tai ei. Maailmanpolitiikka kun kuitenkin loppujen lopuksi on äärimmäisen käytännöllistä ja raadollista puuhaa riippumatta siitä, minkälaisia sopimuksia on valtioiden välillä tehty ja minkälaisia takuita annettu. Syrjäinen Suomi, no, se voidaan uhrata. Näin olin pohdiskellut.

 

Mutta ehkä tärkein syy aiempaan NATO-vastaisuuteeni oli se, että pidin suorastaan absurdina ajatusta, jonka mukaan Venäjä kohdistaisi sotilaallisia toimia alueelisesti pelkästään Suomea kohtaa. Ainut skenaario jossa Venäjä voisi Suomea sotilaallisesti kiusata liittyi nähdäkseni suurempaan Eurooppalaiseen kriisiin, jonka jalkoihin Suomikin olisi sitten voinut jäädä. Ja tällaisessa tilanteessa liittoutumatomuus olisi ollut ehkä enemmän hyöty kuin haitta. Myös tällä tavoin olin pohdiskellut.

 

Ukrainan kriisi muutti kaiken. Venäjän esiteltyä viimeisen puolen vuoden aikana kattavasti uutta epälineaarista harmaan alueen sodankäyntiään Ukrainassa pidän edellä mainittua uhkakuvaa sinä kaikkein todennäköisimpänä, enkä suinkaan enää lainkaan absurdina.

 

Taisin olla itänaapurimme suhteen naivi, enkä tainnut olla ainoa. EU on koko kriisin ajan vaikuttanut jossain määrin hämmentyneltä. Tämä ei ole ihme. Kukapa olisi uskonut, että eurooppalainen valtio rupeaa siirtelemään valtiollisia rajoja voimatoimin vuonna 2014. Pöyristyttävää. Eihän tällaista tapahdu. Suuntahan, kaikista talouden ongelmista huolimatta, on Euroopassa ollut kasvava integraatio, yhteistyö ja madaltuvat rajat. Ymmärrän europoliitikkojen tyrmistyksen. Tyrmistyinhän itsekin.

 

Todettakoon vielä tähän loppuun, että pidän yhä todennäköisempänä sitä, että vaikka Suomi NATO:on kuuluisikin, eivät kumppanimme sitä maailmansotaa vain Suomen takia aloittaisi. Mutta sitten taas toisaalta, voisivathan ne aloittaakin. Kukaan ei tiedä. Eikä kukaan ole uskaltanut vielä koko NATO:n historiassa kokeilla.

 

Panokset olisivat siten huimasti kovemmat. Putin joutuisi miettimään siirtojaan aivan eri tavalla kuin nyt, mikäli siis jostain merkillisestä syystä tulisi siihen tulokseen että Suomestakin pitäisi pala lohkaista. Jos ei muuta, niin Ukrainan esimerkki on opettanut ainakin sen, ettei ainakaan liitoutumattomalle maalle juurikaan apua moisessa tilanteessa ole kansainväliseltä yhteisöltä luvassa.

]]>
73 http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175767-mina-nato-ja-venajan-nykypolitiikka#comments Kotimaa NATO Suomi Venäjä Thu, 11 Sep 2014 18:00:00 +0000 Tomi Tölli http://havaintojamatkanvarrelta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175767-mina-nato-ja-venajan-nykypolitiikka