*

havaintojamatkanvarrelta

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsiperheet

Eduskunta lahjoitti 50 miljoonaa!

Kirjoitin edellisen bologitekstini Radio tulee televisioon reilut puoli tuntia sitten. Maria Lohelan puhe, itse asiassa se mihin se liittyi "pakotti" minut jälleen kirjoittamaan jotain. Lapsiperheetko ne ovat ahdingossa? Köyhiä ja syrjäytyneitä - heitäkö pitää auttaa? Tottakai. 50 miljoonalla. (ääniä sillä saa?)

Sateenkaariperheet ry:n perhepoliittiset tavoitteet

Sateenkaariperheet ry:n perhepoliittiset tavoitteet on kirjattu yhdistyksen  verkkosivustolle vaikuttamistyö-osioon. Tavoiteohjelmaa selaamalla huomaa varsin nopeasti, että Suomi ei ole missään mielessä  vielä valmis hyvinvointivaltiona - yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kun eivät toteudu lähimainkaan riittävässä laajuudessa eri perhemuotojen välillä.

Keskituloisen lapsiperheen päivähoitomaksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

Ensi vuoden valtion talousarviossa yhtenä painopisteenä ovat lapsiperheet. Toimenpiteitä on lukuisia joista voisi mainita ainakin äitiysavustuksen korotuksen, äitiyspakkauksen kehittämisen, lapsilisien korotuksen yksinhuoltajaperheille ja myös perheellisten opiskelijoiden huoltajakorotuksen opintotukeen. Myös vanhempainpäivärahaa korotetaan muiden päivärahojen tapaan niin, että ne olisivat jatkossa riittävän suuret, jotta tuensaajan ei tarvitsisi turvautua perustoimeentuloon.

Auta vähävaraista perhettä - siis keitä!?

Vähävaraisuus on ikävä asia ja vielä ikävämmäksi sen tekee kun se heijastuu lapsiin. Muutama sananen liittyen SPR:n ja MLL:n Hyvä Joulumieli-keräykseen ja muihin "vähävaraisten perheiden" avustusasioihin. Yksi tärkeä huomio joka on jäänyt korkeintaan puheen tasolle ja samat jutut kuullaan keräysten yhteydessä vuosittain.

Perhevapaauudistus ponnistettu käyntiin budjettiriihessä

Aikansa eläneen joustamattoman ja erilaisia perheitä epätasa-arvoisesti kohtelevan perhevapaajärjestelmän uudistamisen aloittaminen oli budjettiriihen päätöksistä odotetuimpia ja keskeinen kokoomuksen neuvottelutavoite. 

Synnytystalkoot, vai perhepolitiikan muutos?

Media on kohissut SDP puheenjohtajan Antti Rinteen synnytystalkoista. Totta on, että Suomessa syntyvyys on alimmillaan sitten 1800-luvun nälkävuosien. Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä juuri lapsissa on meidänkin kansakuntamme tulevaisuus.

Ryhdymmekö sitten ”isänmaan puolesta” makuuhuonehommiin? Tärkeä on ensin kysyä, miksi syntyvyys on noin alhainen?

Kutsu kävi

...Nimittäin synnytystalkoisiin Antti Rinteeltä, mutta kuinka houkutteleva tuo kutsu onkaan? 

 

Mitä tuo A-klinikan Tuuli Pitkänen hörisee?

Puol Ysin uutisissa oli paljon puhetta alkoholista ja voiko sitä käyttää lasten seurassa. Noin viiden minuutin kohdalla haastateltiin A-klinikkasäätiön Tuuli Pitkästä.

En oikein saanut kiinni hänen pointeistaan. Kovin sekavasti puhui, ilman mitään asiaa?

Omituinen haastattelu.

Löytyy täältä: 

http://areena.yle.fi/1-3825119?autoplay=true

Lapset saavat näkyä, kuulua ja olla olemassa

Ajattelin, että en sano mitään tästä Hanna Sumarin pahasta mielestä, jonka hän blogissaan ilmaisee suomalaisia perheitä kohtaan.

Visioni huomisen Helsingistä

Olen ylpeä kotikaupungistani Helsingistä. Siksi olen ehdolla kuntavaaleissa ja haluan olla mukana palvelemassa sitä ja päättämässä sen asioista. Tahdon olla mukana tekemässä siitä kaupunkia, jossa kaikilla on hyvä olla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä