*

havaintojamatkanvarrelta

Kaikki blogit puheenaiheesta Orjuus

Orjuus on yhä voimissaan meillä Suomessakin

Kun aikoinaan toimin tulkkina turvapaikkaprosessissa, muistan haastatteluja tehneen viranomaisen kysyneen hakijalta, mitä tämä tekee, mikäli hänelle ei myönnetäkään turvapaikkaa.

Suurin osa vastasi syvään huokaistuaan, ettei heillä olisi siinä vaiheessa enää mitään syytä elää ja että he mieluummin joutuisivat vaikka vankilaan Suomessa kun palaisivat Somaliaan. Uskon tämän olleen vallitseva mielipide myös muiden turvapaikanhakijoiden kohdalla.

Kokoomus ei ole liberaali puolue

Vietämme YK:n ihmisoikeuksien päivää maassa, joka on laillistanut orjuuden.

Outo pullistuma aitasi miljoonia ihmisiä orjalaivoille

Siluetti mittaa metallisella harpilla toiselta kalloindeksin. Aivojen ääriviivat sekä niiden rypytys tutkitaan. Niistä päätellään toisen psykologiset ominaisuudet sekä kulttuurilliset taipumukset ja tottumukset. Jokin signaali on saatava, jolla voidaan oikeuttaa konkreettiset poliittiset toimenpiteet. Signaalin esiintymistiheyden sattumanvaraisuudesta saadaan kelpo peruste toisen poissulkevalle aitaamiselle. Varjosta lähtevä heikko hengitys ratkaisee ideologian käyttötarkoituksen. Ruumiiden loputon kirjo antaa merkityksen miljoonien ihmisten piiskaamiselle, ryöstämiselle ja tuhoamiselle.

Orjuudesta

Facessa eräs ”liberaali” kaveri äimisteli. En tiennytkään että orjuus oli vapaaehtoista. Noi oikeisto liberaalit on ihan pihalla aika monesta jutusta ja uskaltavat sen julkisesti paljastaa. Tuo orjuuden vapaaehtoisuus on samaa sukua kuin kuntouttavan työtoiminnan. Kohde sai valita kuoliko vai suostuiko orjaksi. (Orjat olivat sotavankeja tai valloitetun kaupungin / kylän asukkaita.)

Abraham Lincolnin ”silmä-silmästä” –käsky 30.7.1863

*

Abraham Lincolnin ”silmä-silmästä” –käsky 30.7.1863

Presidentti kannusti etelävaltioita suhtautumaan tasa-arvoisesti mustiin sotavankeihinsa

*

Viime viikon perjantaina 15.4.2016 tuli kuluneeksi 151 vuotta Yhdysvaltain 16. presidentin Abraham Lincolnin kuolemasta.  Lincoln kuuluu Yhdysvaltain tunnetuimpien suurten presidenttien joukkoon, ja häntä muistetaan suurena orjuuden vastustajana ja vaikuttavien kansakunnnan vaiheisiin syvät jäljet jättäneenä puhujana. 

12 vuotta orjana

Eilen Yle esitti tv-ensi-illassa, oikeutetusti, oscar-palkitun 12 years of slave -huippuleffan. Elokuva kertoo Samuel Northupin, tosielämään perustuvan tarinan vapaan miehen sieppaamisesta pohjoisesta, orjuutta lainvoimalla kannattavaan etelään, etelävaltioihin ja vuosista siellä ja harvinaisen pelastumisen takaisin kotiin, vapauteen ja perheensä luo. Elokuva on koskettava tarina toivon säilyttämisestä, mutta erityisesti elokuva sattuu.

Vastustitko sinä orjuutta ja keskitysleirejä tänään?

Ihminen katsoo historiaan aina teeskennellen sivistyneempää kuin on. Vainojen uhrien muistopäivänä kauhistelemme keskitysleirejä, hoemme “ei koskaan enää” ja ajattelemme, että jos ME olisimme olleet tuossa tilanteessa, olisimme tehneet asioille jotain.

Uutta työvoimapolitiikkaa

"Hallitus valmistelee 15.10.2015 mennessä vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa työttömyysturvan uudistuksen, sisältäen työn vastaanottovelvoitteen tiukentumisen sekä velvoitteen osallistua aktivointitoimenpiteisiin." Lähde: hallitusohjelma s. 15.

 

On tarpeen täsmentää, mikä onkaan toimintatapa työvoimatoimistoissa nykyisellään.

Työttömätkö ilmaista työvoimaa?

Palaan vielä tässä jutussa lieksalaisen leipomon tapaukseen. Yrittäjä tarjoaa 9 kk palkatonta työtä veronmaksajien rahoilla. Työllisyyskoulutus on taikasana, jolla valtiolta löytyy pikaisesti rahaa, kun esimerkiksi mielenterveyskuntoutujalle sitä ei löydy kivenkään alta. Työ ja työllisyys ovat kyseiset taikasanat.

 

Kuka huijaa ketä?

Yle uutisoi eilen lieksalaisesta leipomoyrittäjästä, jolla oli ollut vaikeuksia saada riittävästi hakijoita rykrytoivaan työvoimakoulutukseensa. Uutinen jättää mainitsematta, että työskentely tuotantotyössä alkaa heti, mutta 9 kuukauden koulutusajalta ei makseta lainkaan palkkaa! Yritys lupaa koulutuksen jälkeen kaikille töitä ainakin kesäksi. Yrittäjä syyllistää työttömiä työn vieroksujiksi ja laiskureiksi, kun ilmainen työ ei kiinnostakaan. Yrittäjä kertoo koulutuksen maksavan hänen yritykselleen 40 000 euroa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä