*

havaintojamatkanvarrelta

Kaikki blogit puheenaiheesta Schengen-sopimus

Kaatuuko EU passin näyttämiseen?

Ihmisten vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan unionin neljästä perusvapaudesta. Muut kolme EU:n perusvapautta ovat tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus. Schengenin sopimuksen mahdollistama vapaa liikkuminen Euroopan unionin alueella tarkoittaa sitä, ettei yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla ole rajatarkastuksia. Vaikkei rajatarkastuksia ole, on matkustajalla syytä olla mukanaan passi tai henkilökortti.

Turvapaikanhakijoiden tulvan uusiutuessa tulee rajatarkastukset palauttaa

Euroopassa on edelleen ollut ajoittain välikohtauksia turvapaikanhakijoiden pyrkiessä johonkin maahan. Näitä on ollut mm. joillakin Kreikan saarilla, vaikka tilanne onkin helpottunut vuoden 2015-2016 tilanteista.

Maahanmuuttovirasto on Suomessa rekrytoinut lisää henkilökuntaa haastatteluihin ja päätöksentekoon. Vuoden 2015 resursseilla käsittelyajat olisivat venyneet todella pitkiksi. Päätöksenteon nopeus on suoraan verrannollinen saavutettuihin säästöihin, koska kielteisen päätöksen saaneet pyritään poistamaan maasta mahdollisimman nopeasti.

Ilman työvoiman vapaata liikkuvuutta EU olisi pelkkä eliitin hanke

Ison-Britannian mahdollisesti pyrkiessä Euroopan Unionista eroon, keskeisenä kysymyksenä on tunnetusti Euroopan Unionin ja talousalueen sisäinen vapaa liikkuvuus. Ison-Britannian kuihtuvilla teollisuuspaikkakunnilla ulkomaisesta työvoimasta haluttaisiin ilmeisesti kiivaasti päästä eroon, samantapaisia ideoita on ollut myös muiden maiden "rajat kiinni"-hankkeissa esillä vaihtelevalla menestyksellä.

EU:n pakolaispolitiikka umpikujassa

EU ei ole kyennyt ratkaisemaan pakolaiskysymystä. Se uhkaa jo  hajottaa koko EU:n. Raja-aitoja pystytetään monien maiden rajoille pakolaisvirtojen maahantulon estämiseksi. Etunenässä niin sanotut Visegrad- ryhmän maat, joihin kuuluvat Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari. Varsinkin nämä maat suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin kielteisesti ja monet muutkin maat rakentelevat erilaisia esteitä pakolaisten maahantulon estämiseksi tai rajoittamiseksi.  Suomi ei tässä suhteessa ole mikään poikkeus. Schengen-sopimus on pian muisto vain.

Kreikan maankuulu rajakontrolli syynissä

Eu – komissio sai parikymmensivuisen raportin Kreikan rajakontrollista. Kyseessä on eu:n ja tällöin myös vapaan liikkuvuuden eli Schengeinin raja jolloin ainakin periaatteen tasolla pitäsi vähän katsella ketä eu:n ulkopuolelta, Turkista, eu:n sisälle, Kreikkaan saapuu. Suureksi yllätykseksi raportti löysi pieniä puutteita.

Tekniikka ei pelaa

Kuka pyörittää miljardiluokan ihmiskauppaa Euroopassa?

 

Kuka pyörittää miljardiluokan ihmiskauppaa Euroopassa?

*

Vuoden 2015 kuluessa saimme kuulla eri lähteistä niistä suurista summista, joita pakolaisiksi/turvapaikanhakijoiksi/maahanmuuttajiksi lähteneet, pääosin Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta kotoisin olevat, ja Eurooppaan pyrkivät ihmiset ovat joutuneet matkastaan maksamaan.

Suomen schengen-raja vuotaa...

Olemme tottuneet moittimaan kreikkalaisia ja italialaisia EU:n ulkorajan läpäisevyydestä, mutta alkaa vaikuttaa yhä enemmän siltä että tarvitaan hieman "frontexia" myös itärajallamme, joka sekin on EU:n ulkoraja ja sen lisäksi schengen-raja. Vuoto on vielä pieni (noin 20 henkeä/vrk), mutta whatsupin ja facebookin kautta tieto kulkee ja voidaan ennustaa vähintään runsaita kevättulvia..

Norja osaa päättää; Suomi ei (vieläkään..)

Schengen-sopimuksen romuttamisesta puhuminen edesvastuutonta

Terroristijärjestö Daesh julkaisi viime viikolla ammattimaisesti tuotetun propagandavideon, jolla se julistaa uhmakkaasti pyhää sotaa länsimaita vastaan ja jolla Suomikin on mainittu järjestön vastaisen liittouman jäsenenä. Tällaisen propagandan tarkoituksena on lietsoa pelkoa sekä aiheuttaa epäluuloa ja vihaa Eurooppaan saapuvia siirtolaisia kohtaan. Näiden tunteiden valtaan ei pidä antautua.

Onko passin näyttämisestä liikaa vaivaa?

Schengen-sopimuksen mukainen vapaa liikkuvuus tarkoittaa käytännössä, että kuka tahansa EU:n sisärajoilla liikkuva henkilö voi tulla ja mennä mielensä mukaan. 

Vapaa liikkuvuus kiteytyy seuraavaan kysymykseen.

Kuinka suuri vaiva olisi näyttää matkustusasiakirjoja viranomaiselle tai lukulaitteelle, jotta voi todentaa olevansa laillisella asialla ja jatkaa sitten matkaansa?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä