havaintojamatkanvarrelta

Terrorismi

Professori Juusolan ontto kritiikki

Maaliskuussa Otavan kustantamana ilmestynyt kirjani Jihad ja terrori on herättänyt mukavasti keskustelua, mikä on oikein hyvä asia, sillä osaltaan tarkoitinkin sen keskustelunavaukseksi. Viimeisimpänä kirja-arvion tehneiden joukkoon on liittynyt Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen professori Hannu Juusola.

Turun puukotusoikeudenkäynti, kuin Isisin mainos.

Oliko harkinta hukassa medialta? 

Julkinen oikeudenkäynti, jossa ilkkuva partanen poika hirmutekojensa jälkeen pääsi näyttävästi  esille.

Tuollainen esille tulohan on terrorismin tarkoituskin.

Ajatteleeko media miltä asianosaisista ja uhrien omaisista tuntuu katsella häntä? 

Eikö pienempi paatos hänen esilletuomisekseen olisi riitänyt?

Toivottavati tämä uutisointi kuvineen loppuu lyhyeen.

 

Viimeistään nyt on tehtävä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Turun terroristi-iskun käräjät alkoivat. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Abderrahman Bouanane puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa. Puukotuksissa kuoli kaksi naista sekä haavoittui kuusi naista. Myös kaksi miestä haavottui. Tekijä itse kertoi halunneensa katkaista naisten päät ja kertoo näkevänsä itsensä Isiksen soturina sekä pitävänsä tekojaan terrorismina.

Kapteeni Kaleva ja Tapaus Rasmus

Kapteeni evp, sotatieteen maisteri ja kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva julkaisi viime viikolla teoksen Jihad ja terrori. Teos on minusta lähtökohtaisesti tarpeellinen lisä Suomessa käytävään kansainvälistä muuttoliikettä, maahanmuuttoa, islamia ja terrorismia koskevaan keskusteluun - jihadistista terroria kun on maailmalla esiintynyt ja Turussa käydään parhaillaan oikeudenkäyntiä, johon asia todennäköisesti liittyy.

Skripalin myrkytys vaiensi suomalaispoliitkot

Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen lataa olan takaa suomiessaan päivän artikkelissaan roistovaltio Venäjää ja suomalaispoliitikkoja. Ihailtavaa ja rohkeaa toimittajantyötä. Skripalin myrkytyksessä käytetty myrkky näyttää ulottuneen Suomeen asti, sen verran se on vaientanut myös suomalaispoliitikkoja.  

Mitähän ihmettä radikaali-islamistit hommailevat?

Sisäministeriö on päättänyt aloittaa pari tutkimushanketta, kohteena radikaali-islamistit Suomessa. Ensisilmäyksellä voisi ajatella, että tämä on positiivista kehitystä. Mutta todellisuudessa on todennäköistä, että kyseessä on vain näennäispuuhastelu, jonka avulla luodaan kuva siitä, että tehdään jotain, mutta oikeasti ei saada aikaan mitään konkreettista. Nimittäin tutkimusten tehtailu ei yleensä auta muuta kuin niitä, kenelle siitä maksetaan palkkaa.

Turvallisuus ja avoin demokraattinen yhteiskunta

Turvallisuus ja kansalaisoikeudet ovat usein esitetty vastapari. Suomessa on perinteisen rikollisuuden ohella kaksi merkittävää turvallisuusuhkaa: 1) terrorismi, 2) Venäjän tonttiostot sotilasalueiden läheltä.

Lähtökohtaisesti tätä toimintaa harjoitetaan Suomessa koko ajan, vaikkakin sitä valvotaan ainakin jollain tasolla. Kuitenkin merkittävää tässä on se, että avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa sille ilmeisen haitalliset ilmiöt voivat hyvin. Ne tavallaan kukoistavat demokratian ja kansalaisoikeuksien sateenvarjon alla.

Terrorismi ja eriarvoisuus

YLE:n keskusteluohjelmissa, joissa aiheena on Euroopassa tapahtuneet terrori-iskut, on aina joku vihreä poliitikko puhumassa eriarvoisuudesta. Ajatuskulku menee suunnilleen niin, että terrorismi johtuu eriarvoisuudesta ja saadaan loppumaan, kun poistetaan eriarvoisuus.

USA:n oma omaehtoinen terrorismi

Hienoa olisi, jos USA:ssa aselakien tiukentamista vaativat koululaisten mielenosoitukset leviäisivät ja mukaan tulisi muitakin. Niin voi käydä. Ehkä ainakin kouluampumisiin tottumaan joutuneet nuoret ovat saaneet tarpeekseen "aseellisesta vapaudesta". 

Mutta sekään ei vielä takaa, että mitään oleellista muuttuu.

Kyse on oudosta kulttuurisesta syövästä, joka on syvällä.

Kyse on myös rahasta. Kansallinen kivääriyhdistyksellä on rahaa voidella poliitikkoja. Ja he voitelevat.

Palvelkaamme Isis-veteraaneja?

Ylen A-studiossa oltiin tänä iltana kovin huolissaan. Isis-rintamalta on tulossa paljon takaisin palaavia "sotaveteraaneja". Toinen haastateltavista, Supon Pekka Hiltunen muistutti moneen kertaan turvallisuusuhkasta maissa, joihin Isis-veteraanit palaavat.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä